No suunnattiin sitten sinne biitsille iltakymmenen aikoihin, ja kaikki mahdolliset kulkuvälineet oli aivan täynnä ihmisiä, kaikilla sama päämäärä, biitsi. Mentiin täpötäyteen tramviaan, ja hyvin pian sain todeta että ilta oli pilalla...
Saavuttuamme rannalle, noustiin tramista pois, ja parin askeleen jälkeen tunsin että nyt sitä puuttuu jotain... ja kuinka ollakaan, lompakkoa ei ollut enää taskussa, eikä missään muuallakaan. Se oli mennyttä se. En vaan vieläkään käsitä kuinka se on ollut mahdollista, mutta eipä se toisaalta kovin kummonen temppu ole napata. Ratikka oli aivan täynnä ihmisiä, ja välillä sen jarruttaessa tms. kaikki rynnii toistensa päälle, joten pieniä kosketuksia ei todellakaan rekisteröi siinä tilanteessa ollenkaan.
Olin 99% varma että se hävisi tramissa se lompakko, mutta tietenkin oli pieni mahdollisuus että se olisi jäänyt Caron kämpille mistä me lähettiin, tai tipahtanut siinä matkalla kun me otettiin pari juoksuaskeltakin jotta ehittäis tramiin. Joten asian varmistamiseksi lähettiin samantien takasin, mutta eipä sitä mistään löytynyt. Sitten vaan soittoa Suomeen että sulkekaapas mun Visa Electroni. Ajokortti meni, samoin muut vähät kortit mitä mulla oli messissä. Rahaa ei ollut hyvä jos yks euron kolikko, mutta eniten siinä harmitti tosiaan ne kortit.
No aina ei voi voittaa. Mentiin uudestaan sinne biitsille kattomaan mikä se meininki kaikesta huolimatta on, ja muuta ei voi sanoa kuin että ihmisiä oli paljon. Ja kun täällä ihmisiä on paljon, se myös tarkoittaa että niitä oli oikeasti paljon.
Jengi poltteli rantahiekalla nuotioita, ja Playa de Las Arenasin päässä oli konserttia. Meressä pomppi porukkaa ihan huolella, ja silmiä kirveli se savu mikä niistä nuotioista lähti. Hassua on että vaikka kyseessä oli kunnon ryyppybileet, niin siellä oli myös espanjalaiseen tapaan lapsiperheitä. Paras ehkä se, kun kaksi vanhempaa naista oli parin pienen pojan kanssa monien muiden yrittäjien tavoin kylmälaukkuineen myymässä kaljaa. Pitää sitä opettaa jo pienestä pitäen kuinka ansaita tilaisuuden tullen lisätuloja perheelle, eli ostat kaupasta kaljaa viidelläkymmenellä sentillä ja myyt euron tölkki humalaisille ääliöille.
Eipä siinä sitten kummempia, istuskeltiin Caron ja hänen veljensä kanssa rannalla, ja he halus välttämättä mennä hytkymään sen melusaasteen tahdissa mitä mitä deejiit lavaltakäsin laitto ilmaan huutaen koko ajan "Manos arribaa!". Eipä tuo touhu oo mua ennenkään innostanut, eikä se sitä tehnyt nytkään.
Lähettiin aikasin pois, ja näin unta mun lompakostani. Löydänköhän jonnekin polliisille tekemään jonkinsortin ilmotusta. Ja jos maailmankaikkeuskin syntyi tyhjästä ilman syytä, niin aina on olemassa myös mahdollisuus että se vielä löytyisi. Mutta en usko evoluutioon, eli mahikset lompsan löytymiseen tais huveta siinä samassa.
Eipä tässä paljoa näy, mutta nuotioita oli, ja jengiä.
Siel oli jonkin sortin konsäärt. Lavan sivusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti