lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Huh huh taas

Aurinko nousi. Sitten kirmasin uimaan.

Unirytmi oli jostain syystä aika sekasin, eilen nukuin vielä illalla, joten aavistelin ettei paljon yöllä tulisi unta saamaan. Ideoin että vois jättää yhen yön yöunet kokonaan väliin, jotta sais unirytmiin jonkunlaista tolkkua taas.

Eilen mentiin Caron kanssa illalla ensin Puertoon, ja siitä biitsille, ja kello oli jo paljon. Palattiin vielä mun kämpille muutamaks tunniks, ja lähettiin uudestaan viiden aikaan biitsille. Tavoitteena oli nähdä edes kerran täälläolon aikana auringonnousu biitsillä. Aurinko ei kuitenkaan jostain ihmeen syystä noussutkaan vielä kovin pian, vasta joskus seittemän aikaan. Sitten kirmasin uimaan.

Cool

Aurinko nousi, mutta alkoi lämmittämään vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Nuokuttiin biitsillä aina kahteentoista asti. Oli ihan hieno kokemus kerrankin aamupiitsi iltapäiväpiitsin sijasta.

Puerton päärakennus valaistuna.

Aamuyöstä biitsillä sattui taas kerran jotain ihan sairasta. Taivas alko pikkuhiljaa valkenemaan, ja kaivoin tapani mukaan kameran esiin. Sitten istahdin puiselle kävelyalustalle ja asettelin kameran jalustalle ja nappailin pitkän valotuksen kuvia merelle päin. Caro oli jossain vesirajan tuntumassa fiilistelemässä. Yhtäkkiä havahdun kun joku äijä karjahtaa mun takana jossain vähän matkan päässä. Käännyn kattomaan, ja nään kuinka joku tyyppi kävelee musta poispäin. En aluksi edes tajunnut mitä oli tapahtunut..

Sitten huomaan että hei, miks mun reppu on tuolla kolmen neljän metrin päässä, kun olin jättänyt sen siihen mun viereen puualustalle...? Ja sitten vasta tajuan että tää äijä joka kävelee musta poispäin, on just yrittäny pölliä mun repun, mutta tuli keskeytetyksi toisen tuntemattoman äijän toimesta joka oli huutanut että hei älä pölli toisen reppua!

Mitä tapahtuu Valencian biitsillä kuuden aikaan aamulla!?!? Ihmisiä oli tosi harvakseltaan, en osannut kuvitellakaan mitään pahaa sanaakaan kun kuvailin yön pimeydessä ja mun reppu melkein pöllittiin kymmenen sentin päästä musta! Mitä jengiä! Ja kaikenlisäksi episodi päättyy siihen että tää jätkä joka oli huutanut, nousee ja puolustaa mua. Ja tää häiskä joka oli ryöstöä yrittänyt kääntyy vielä takasin ja pyytelee anteeks siltä ja multa, että "joo sori oon pahoillani kun yritin pölliä sitä." Ei oo todellista.. Ja sille äijälle se kommentoi että "en mä tienny että hän oli ulkomaalainen, sori vaan.." Mikä tekosyy!

Äijä joka pelasti mut oli kolumbialainen, oli vielä jonkin verran tuiterissa, ja tää ryöstäjä hänen mukaan oli argentiinalainen. Jollei lompakon katoamisen myötä hajonnut mun kuva niin turvallisesta Valenciasta, niin tämä tapaus saa mut varmaan jo vainoharhaseksi. Tästä lähtien jokainen vastaantulija on ryöstäjä, murhamies ja ihan mitä vaan. En oo varma, mutta väittäisin että America's Cup on osaltaan vaikuttanut ainakin vähän ladroneitten määrään, taskuvarkaathan menee aina sinne missä on iso tapahtuma ja paljon ihmisiä/turisteja. Tottakai tiesin että esim. Fallasten aikaan Valencia on täynnä taskuvarkaita, ja San Juanin iltana helposti viedään kamaa, mutta että ihan muutenkin näköjään sitä tapahtuu. Ja ne ovat todella röyhkeitä.
Itseasiassa Barcelonassahan näin joskus syksyllä biitsillä kun pikkulapset yrittivät varastaa turisteilta kamaa, ja kuulin vielä enemmän juttuja just reppuvarkaista jotka toimii keskellä kirkasta päivääkin täysin häikäilemättömästi.

Rekonstruktio ryöstötilanteesta! En todellakaan huomannut yhtään mitään! Mulla oli huppu päässä, mikä esti sivullenäkemisen, kamera oli maassa mitä tarkkailin keskittyneesti ja varkaat, niitä oli siis kaksi yhtensä, hiippailivat hiekkaa pitkin äänettömästi ja nappasivat repun kymmene sentin päästä musta. Repussa ei tällä kertaa ollut muuta kuin puhelin prepaid liittymällä, kympin seteli ja kotiavaimet, mutta helpottaa huomattavasti kun eivät lähteneet kävelemään.

tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Virastossa on virkoja

En oo koskaan tykänny virastoissa asioimisesta, eikä siihen muutosta tuonut tämäkään päivä, kun lähdin yrittämään tekemään ilmoitusta kadonneesta lompakostani. Löysin netistä Policia Localin toimiston Avinguda del Cidillä, ja menin ekana sinne. Siellä oli löytötavaratoimisto, mutta ei siellä mitään ollu, ja käskivät menemään Policia Nacionaliin, joka oli siinä jossain suht lähettyvillä, mutta loppupeleissä ku löysin itteni sinne, niin oli se aika korvessa. Tai ei korvessa, mutta täysin vastakkaisella puolella kaupunkia kuin missä ite asun.

Aulassa istuskeli muutama poliisi päivystämässä jätskiä syöden. Kerroin asiani ja ne ohjas mut odottamaan jonnekin kämäseen odotushuoneeseen, jossa oli muutama muukin tyyppi venailemassa. Mua ennen oli siis kaks ihmistä, ja sain odottaa joku 45 minuuttia vuoroani. Sitten kun lopulta oli mun vuoro, niin siinä mun jutussa meni 5 minuuttia ja se oli sillä selvä. Mahto olla paljon ilmotettavaa niillä jotka oli mua ennen. Mikä siin voikin olla että aina kestää..

No sen jälkeen haahuilin läheiseen Gran Turia -ostoskeskukseen, ja käväsin siellä ihan oikeestaan sen takia, etten oo aikasemmin sitä kunnolla nähny. Mutta eipähän tuo sen kummempi ollut kuin muutkaan, samanlaisia ne kaikki on, eikä mua ees kiinnosta mitkään shoppingsentterit, kun en haluu todallakaan shopata yhtään mitään. Sitten laahustin vielä takasin lähimpään metroon ja ajelin himaan, ja koko tähän souviin meni joku yli kolme tuntia, vain että sain tehtyä sen ilmotuksen. Kyl voi olla hankalaa elämä.

Sitten tossa yks päivä Caro anto mulle "lahjaks" rubikin kuution jonka se oli ostanu kiinalaiskaupasta. Tää sen takia ku oon joskus puhunu siitä et tekis mieli omistaa sellanen kuutio ja harjotella tekemään se. No siinä olikin sitten vääntelemistä kerrakseen, ja eihän sitä voi kokeilemalla oppia, joten netistä hain yksityiskohtaset ohjeet. Tehtävän vaikeus yllätti, koska luulin että ohjeilla se menisi tosi helposti läpi, mutta eipäs mennykkään. Vääntelin ja kääntelin monta tuntia sitä kuutiota, ja tehtävää vaikeutti myös kuution huono laatu. Sivut ei tahtonu välillä kääntyä millään siihen suuntaan kun halusin, ja jumitti välillä tosi pahasti. Muutaman kerran jokunen palanen irtoskin, mutta sain ne vielä loksautettua takasin kiinni rikkomatta systeemiä. Välillä kesti kauan että edes tajusi mitä niissä ohjeissa oikeen sanotaan et pitäs tehä.

Lopulta olin jo tosi pitkällä. Oli melkeen kaikki sivut jo samaa väriä, enää puuttu viimeistely joittenki ihme kikkasiirtojen avulla, jotka ei sekota niitä jo valmiita sivuja. Mutta sitten yhessä vaiheessa kuutio taas jumitti, ja sen takia sekosin missä kohtaa olin menossa, ja koko pakka oli taas sekasin! Siinä vaiheessa meni niin hermo, että kiinalainen kuutio hajos tuhannen päreiks samantien, ja tehtävä jäi siihen paikkaan. Sen pituinen se rubikin kuutio.

Rompecabezas päättyi tällä kertaa näin.

sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007

San Juan

Vähän erilainen jussi. "Meetkö tänään biitsille?" oli yleinen kysymys lauantaina. Kukaan meistä ulkkareista ei oikeen tiennyt että mitä siellä sitten tulee olemaan, mutta kuuleman mukaan se on espanjalainen juhannusperinne mennä rannalle, ja kaheltatoista yöllä hyppiä jotain aaltoja meressä.

No suunnattiin sitten sinne biitsille iltakymmenen aikoihin, ja kaikki mahdolliset kulkuvälineet oli aivan täynnä ihmisiä, kaikilla sama päämäärä, biitsi. Mentiin täpötäyteen tramviaan, ja hyvin pian sain todeta että ilta oli pilalla...

Saavuttuamme rannalle, noustiin tramista pois, ja parin askeleen jälkeen tunsin että nyt sitä puuttuu jotain... ja kuinka ollakaan, lompakkoa ei ollut enää taskussa, eikä missään muuallakaan. Se oli mennyttä se. En vaan vieläkään käsitä kuinka se on ollut mahdollista, mutta eipä se toisaalta kovin kummonen temppu ole napata. Ratikka oli aivan täynnä ihmisiä, ja välillä sen jarruttaessa tms. kaikki rynnii toistensa päälle, joten pieniä kosketuksia ei todellakaan rekisteröi siinä tilanteessa ollenkaan.

Olin 99% varma että se hävisi tramissa se lompakko, mutta tietenkin oli pieni mahdollisuus että se olisi jäänyt Caron kämpille mistä me lähettiin, tai tipahtanut siinä matkalla kun me otettiin pari juoksuaskeltakin jotta ehittäis tramiin. Joten asian varmistamiseksi lähettiin samantien takasin, mutta eipä sitä mistään löytynyt. Sitten vaan soittoa Suomeen että sulkekaapas mun Visa Electroni. Ajokortti meni, samoin muut vähät kortit mitä mulla oli messissä. Rahaa ei ollut hyvä jos yks euron kolikko, mutta eniten siinä harmitti tosiaan ne kortit.

No aina ei voi voittaa. Mentiin uudestaan sinne biitsille kattomaan mikä se meininki kaikesta huolimatta on, ja muuta ei voi sanoa kuin että ihmisiä oli paljon. Ja kun täällä ihmisiä on paljon, se myös tarkoittaa että niitä oli oikeasti paljon.

Jengi poltteli rantahiekalla nuotioita, ja Playa de Las Arenasin päässä oli konserttia. Meressä pomppi porukkaa ihan huolella, ja silmiä kirveli se savu mikä niistä nuotioista lähti. Hassua on että vaikka kyseessä oli kunnon ryyppybileet, niin siellä oli myös espanjalaiseen tapaan lapsiperheitä. Paras ehkä se, kun kaksi vanhempaa naista oli parin pienen pojan kanssa monien muiden yrittäjien tavoin kylmälaukkuineen myymässä kaljaa. Pitää sitä opettaa jo pienestä pitäen kuinka ansaita tilaisuuden tullen lisätuloja perheelle, eli ostat kaupasta kaljaa viidelläkymmenellä sentillä ja myyt euron tölkki humalaisille ääliöille.

Eipä siinä sitten kummempia, istuskeltiin Caron ja hänen veljensä kanssa rannalla, ja he halus välttämättä mennä hytkymään sen melusaasteen tahdissa mitä mitä deejiit lavaltakäsin laitto ilmaan huutaen koko ajan "Manos arribaa!". Eipä tuo touhu oo mua ennenkään innostanut, eikä se sitä tehnyt nytkään.

Lähettiin aikasin pois, ja näin unta mun lompakostani. Löydänköhän jonnekin polliisille tekemään jonkinsortin ilmotusta. Ja jos maailmankaikkeuskin syntyi tyhjästä ilman syytä, niin aina on olemassa myös mahdollisuus että se vielä löytyisi. Mutta en usko evoluutioon, eli mahikset lompsan löytymiseen tais huveta siinä samassa.

Eipä tässä paljoa näy, mutta nuotioita oli, ja jengiä.

Siel oli jonkin sortin konsäärt. Lavan sivusta.

perjantaina, kesäkuuta 22, 2007

Hidas netti on kuin nalkuttava vaimo.

Suihkulähde Blasco Ibañezilla.

Internet on ihmeellinen asia. Joskus yhteys katkeaa, ja silloin harmittaa. Joskus yhteys katkeaa vähän useammin, ja silloin ottaa päähän. Joskus ei ole yhteyttä ollenkaan, ja silloin taas ärsyttää. Tätä se on ollut viimeiset kuukaudet kun on nettiin yrittänyt. Odotan kovin sitä että yhteys toimii aina, riippumatta ajasta, paikasta tai kaistan kuormasta.

Edellämainittu Benitachellin hyppykallio askarrutti mun mieltäni niin kovin, että laskeskelin videon perusteella kuinka korkea se hyppypaikka oikein sitten oikeasti onkaan. Löin videon editointiohjelmaan ja laskeskelin vapaan putoamisen aikoja, ja löin ajat kaavaan y=1/2*gt^2, joka antoi kuin antoikin tulokseksi sain tosiaan että matalampi kohta mistä videolla hypitään, on sen noin 10 metriä, riippuen vähän mistä kohtaa pomppaa. Mun oli vaan vaikea uskoa sitä kun se ei tuntunut musta niin korkealta. Aikasemmat kympin hypyt hyppytorneista on ollu kyllä paljon pelottavampia.

Lauantaina on noche de San Juan eli juhannus. Outoa olla ekaa kertaa poissa Suomesta jussina. Ja vielä oudompaa että nythän kesä kääntyy jo periaatteessa syksyksi. Päivät alkaa lyhenemään ja pimeys ottaa taas valtaa. Päivä täällä on joku neljä tuntia lyhyempi kuin Etelä-Suomessa.

Kovin paljoa mulla ei oo enää jäljellä Valenciaa. Mitään kovin suuria tunteita ei mahdollinen Suomeenpaluu vielä ole herättänyt. Onhan tätä jo nähty. Ja vaikka tässä vuoden aikana on opiskelumotivaatio latistunut aikalailla nolliin, niin kyllä välillä tulee sellasia fiiliksiä, että siistiä kun pääsee opiskelemaan oikeasti ja tosissaan sinne kotoisaan TUTtiin, jossa asioista ehkä tuleekin joskus jotain. Itelleni oon uhonnut että seuraavana opiskeluvuonna otan niin paljon kursseja ettei mitään järkeä, mutta kattoopa vaan kuinka se siitä sitten hiipuu taas omille normaaleille raiteilleen kun sinne pääsee..

Toasille soittelin jo kämppää Tampereelta. Syksyllähän tein asumisoikeuden siirron, joka "takaa" että kun palaan vaihdosta, saan vastaavanlaisen asunnon kuin mistä lähdinkin. Muistan elävästi viimekeväänä Toasin toimistossa kuponkia täyttäessä se virkailija sanoi: "Ilmottele sitten itestäs hyvissä ajoin, nää paperit kun on käsiseurannassa täällä mapissa, että jos et itestäs pidä mekkalaa, niin varmasti sun unohdetaan." Sitten soitan Toasin toimistoon ja kerron että mulla on tämmönen siirtojuttu, ja kämppää tarttisin elokuulle, niin vastauksena kuuluu mutinaa, että "hmm.. ei sitä sun paperias kyllä nyt ihan tähän hätään löydy... mutta katsotaas..." Lupailivat sitten olla sähköpostilla yhteydessä, mutta ei ole vielä kuulunut. Pitänee kohta taas huudella sinne että onko mut unohdettu.

Yks Euroopan rumimmista liikennevaloista.

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Ladavideo


Tässä videomatskua eiliseltä uimakeikalta. Yks autokuntamme autoista oli aivan mahtava Lada, jonka kuski oli aivan kaistapää. Uimahypyt on niitä ekoja hyppyjä matalammasta kohdasta.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

SIIS MITÄÄ?!?!


Ei oo todellista! Kattokaa tota kuvaa ja tehkää johtopäätökset siitä.. Aivan käsittämättömän sairasta!

Mentiin tonne Benitachelliin tänään oikeen kolmen auton komppanialla, 12 tyyppiä yhteensä. Ja heti ekana kiipeiltiin hyppymestoille luolan päälle, ja siel oli joku jätkä märkäpuvussa ja hyppäs jostain about viiden metrin kielekkeeltä. Onneks se oli siellä, koska olis muuten ollu nihkeetä lähtee hyppiin koehyppyjä että onko siinä syvää vai ei.

No siitä sitten pompittiin matalammalta spotilta joka oli ehkä jotain viidestä kymmeneen metriä korkeeta, riippuen vähän mistä kohtaa pomppas. Vesi oli tosi kirkasta, ja vaikka pohja näkyi, niin ei kuitenkaan pohjaan asti menny kun hyppäs. Vedestä ylöstuleminen oli ehkä se vaikein osuus, aallot hakkas aika hyvin rantalohkareisiin.

Sitten mentiin kattomaan korkeempi spotti, jossa luki ylhäällä että 19 metriä korkeutta! Ei tullu mieleenkään hypätä sieltä aluks, mutta aikamme fiilisteltyä pojat päätti hypätä kahestaan samaan aikaan. No sitte ne pienen puristelun jälkeen tosiaan hyppäs, ja samantien halusin mäkin sieltä alas tulla. Ja sitten tultiin! Fiilis oli jotain aivan sairasta. Tuuli puhalsi aika lujaa ylhäällä, mutta ei sentään ottanut mitenkään ilmalennon aikana kiinni. Adrenaliinia räjähti jonkun verran kun hyppäs melkein kahestakymmenestä metristä mereen... Koskaan en oo noin korkeelta paiskannu itteäni veteen ennen tätä päivää. Ei se ehkä tervettä hommaa oo, mutta sairaan siistiä! Pari videoklippiäkin tuli, pitää laittaa ne juuppiin vielä.

Matalampi spotti josta aloteltiin.

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Antiarki

Ne on palmuja ne.

Välipäiviä eletään. Päiväohjelmaa ei ole. Herätyskelloa ei tarvi edes miettiä, joka päivä paistaa aurinko. Siinä tän hetkinen tilanne, eli huonomminkin voisi asiat olla.

Rannalla on ihan hienoa jo. Aurinko on lämmin, ja Välimerikin on jo mukavan lämpöstä, ensimmäinen netistä löytämäni lähde väittää että se olisi 22-asteista. Tossa Valencian biitsillä tuulee melkeen aina, joten aurinkokin polttaa kavalasti, kun ei tunne kuumuutta. Ja hiekka on kuumaa. Se on polttavan kuumaa. Se polttaa. Sain rakon jalkaani kun yritettiin pallotella lentistä tulikuumalla hiekalla, vesirajassa sekin onnistui sitten palovammoitta.

Eilen illalla käytiin Caron kanssa kattomassa Little Miss Sunshine, jossain pienessä leffateatterissa, ja yllättäen se ei ollutkaan dubattu! Oli ihan kiva kattoa pitkästä aikaa elokuvaa, vieläpä englanniksi. En oo pitkään aikaan kattonu yhtään mitään.

Kiinalaiskaupasta löytyi sellanen TV-shop tyhjiöpussi, kiitos vaan Minnalle vinkistä! Meil sattuu oleen viel semitoimiva imurikin tuolla kaapissa, niin sillä saa imettyä vaatteet vakuumiin, niin menee ehkä paremmin reppuun. Tai oikeestaan haluisin jo lähettää vaatteita Suomeen etukäteen, kun aika täyttä on repussa jostain syystä näin vuoden jälkeen, enkä oo tarvinu enää moneen aikaan mun kaikkia huppareita ja farkkuja. Mut toisaalta, yhellä repulla mä tulin, joten kait se on mahollista lähteäkin samalla tavalla. Helpottais vaan elämää kummasti jos olis enää vaan ne kamat mitä oikeesti tarvii. En tykkää yhtään omistaa paljon tavaraa, näin reissussa siitä ei oo ku haittaa. Ihanteellista olis kun olis vaan yks reppu selässä missä olis kaikki kamat mitä tarvii. Arvostan liikkumisen vapautta!

Huomenna näillä näkymin olis reissu Benitachelliin taas kerran. Katsotaan päästäänkö sinne ja missä merkeissä.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

iVaya carrera!

Tänään saatiin vihdoin ja viimein valmiiksi tuotteensuunnittelukurssin harkkatyö. Kauan siinä vaan on kestänytkin. Sen eteen ollaan nähty ihan liikaa vaivaa, ja vielä ei oo ees varmaa meneeks se kurssi läpi. Se on niin väärin. Mutta mieli keveni kummasti kun kiikutti seitkytsivusen nivaskan sille opettajalle, siin on. Se ei oo lähellekään hyvä työ, mut ainoo tavote että saatas siitä hyväksytty. Katotaan kui käy.

Eilinen Formulakisa oli aikamoinen. Sellasta en muista nähneeni, hyvä jos koskaan. Ensinnäkin tietty se Kubican onnettomuus, se pisti kyllä haukkomaan henkeä. En olis yhtään ihmetelly vaikka olis kuollu se kaveri. Oli aika karua ettei kilpailua keskeytetty siin vaiheessa kun se retkotti siellä autossaan ehkä tajuttomana, kukaties kuolleena, mutta myöhemmin tosin kävi ilmi että ei olis tarvinutkaan. Hyvä niin. Youtubestakin on muuten näköjään poistettu melkeen kaikki videot siitä kolarista. No se ei kyl liity mitenkään tähän.

Sen jälkeen kun kuuli että ei kuollu kaveri, niin pysty taas seuraamaan kisaa kisana, ja niin tapahtumarikasta kisaa harvoin näkee. Pakka koko ajan täysin sekasin, kun radalle tulee turva-autoa jatkuvasti. Tollasia kisoja sais tulla jatkossakin. Ei mitään tylsää peräkkäin ajamista, vaan toimintaa ja ohituksia.

Mutta siihen tulokseen oon tullut että ei siitä Kimistä näytä olevan mihinkään. Tai johonkin, mutta ei voittamaan. McLarenit ne vie tällä hetkellä, se on fakta. Kimi saa joka kisan jälkeen parkua ettei ollut auto kohillaan. Katotaan jos saatas auto säätöihin ens kisaan. Ei aina voi sanoa noin, joskus tarttis tehä jotaa tulostakin. No ehkä ens vuonna, kun sääntöjä on muutettu siten että Ferrarikin pärjäisi taas. Sitähän ne tekee, kun ei pärjää niin sääntöjä pitää muuttaa.

Niin ja mikä hauskin tapaus oli, niin näinpä tietenkin tämän spektakulaarisen kisan jälkeen seuraavana yönä unta jossa vieraili niin Kimi kuin Alonsokin... haha. Itseasiassa ystävystyin Kimin kanssa, ja hengasin sen kaa. Siinä Kimi ajo kartingia ja selitti kisan jälkeen kun ei voittanu, että krapulassa oli ajellut. Taitaa tosielämässäkin olla niin. Jokuhan sitä sano että Kimi vaan ryyppää, ja siks ei pärjää. Voi olla.

RedBullilla on siisti hyväntekeväisyyskampanja, lahjottamalla kymmenen puntaa, saat naamasi heijän auton kylkeen Silverstonen kisaan! Facesforcharity.com

lauantaina, kesäkuuta 09, 2007

Tallipäällikkö


Kohta alkaa Formuloitten aika-ajot. Niitä odotellessa voin vaikka hioa vielä tiimiäni maikkarin Tallipäällikkö-pelissä. Taitaa kiinnostaa noi Formulat vähän enemmänkin. Vaik ei niis ees oo mitään siistiä, mut silti vaan on. Niin ja Selänne voitti Stanley Cupin, se vasta siistiä on. Lätkä on aina lähellä sydäntä, vaikka lopetinkin sen jo kauan aikaa sitten. Oon kyllä tässä monen vuoden ajan, varmaan siitä asti kun sen lopetin joskus lukioaikana, nähnyt useasti unta että pelailen lätkää. On ollu tosi tiukkoja pelejä ja kaikenlaisia tilanteita mun unissa. Ja joka kerta kun herää, niin harmittaa ettei se ollukkaan totta. Useesti miettiny et joskus vielä pitäs päästä sitäkin oikeen pelaamaan, jotain höntsylätkää vaan. Ehkä sitten ens talvena jos ois vaikka ulkojäitä toisin kuin viimetalvena. Nyt vois kuitenkin keskittyä tähän penkkiurheiluun vaan, katotaa kuinka Alonso ottaa paalun ja Kimi rikkoo autonsa.

Kuvia

Sitten parit Senjan ottamat kuvat. Laittelen ny tänne näit fotoi kun niit kerran on. Ihan kiva se on tännekin niitä arkistoida, kun se ei maksa mitään.

Benitatchellin vuorella meitsi ihmettelee.

Aamutuimaan rantsulla.

Patsaan nimi on Corazón de Jesús eli Jeesuksen Sydän.

Tässä suoritan Sierra Nevadassa paineen tasausta sukeltajan tyyliin. Kun tosiaan otti välillä korviin.

Viel se Nevadan huippu.

Rantasuihkuttelemassa.

Parit panoramat

Muutama panoramafoto reissusta. Nämä kannattaa klikata isommaksi että ne näkee koko komeudessaan.

Ensin maailman hikisin urheilukenttä. Tuolla kun pelaa, niin hiki vaan valuu, ja tulee kauhea jano. Juoda ei voi, koska kentän lähellekään ei saa viedä juotavaa. En haluis pelata tuolla kentällä yhtään mitään.

Oli pysäyttävä maisema, vaikka se ei kuvassa näytäkkään miltään. Vuoristotie laskeutui Mazarron Puertoon.

Cuevas de Almanzora yleisnäkymää. Koko toi kallio oli porattu täyteen luolia.

Sierra Nevada autiona. Kuin aavekaupunki.

iTen cuidado!

Koti on vaarallinen paikka. Tänään meinas käydä huonosti kun keittelin ihan normaaliin tapaan taas kerran pastaa aamupalaks. Pastat oli valmiita, ja otin kuumasta kattilasta kiinni jollain randomirätillä, mikä oli sellanen esiliina. Nostaessani kattilaa liedeltä sen esiliinan narut otti kiinni siihen kaasulieden ritilään, ja repäsi sen ritilän paikoiltaan. Siinä rytäkässä en tietenkään saanut pidettyä tasapainossa kattilaa, vaan siitä loiskahti oikeen mukavasti kiehuvaa vettä ympäriinsä. Vaikka tuli käsillekin, niin en sentään tipauttanut koko kattilaa, vaan sain sen sitten laskettua pöydälle. Vähän käsi palo, mutta onneks ei sen enempää. Näin siis seesteinen aamupastan keitto oli muuttua kivuliaaksi painajaiseksi.

Tukka lähti taas kerran. Ja Kit Kat on aivan sairaan hyvää suklaata. 1,85 / 5 kpl.

torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Etelän reissu

Tän kertanen roadtrippi alko keskiviikkona 29.5. puoli kahentoista aikaan kun otettiin metro lentokentälle autoa hakemaan. Olin varannu Citroën Berlingo / similarin, ja tämä similar oli yllättäen Volkkari Caddy. Ensivaikutelma oli että auto on tosi iso, näin kahdelle hengelle. Ja ajotuntuma oli alkuunsa aika pakettiautomainen, tai traktoriksi mä sitä kutsuin. Kamat haettiin kämpiltä ja heitettiin heti alkuunsa takapenkit ympäri, näin meillä oli käytössä erittäin näppäräkokoinen asuntoauto.

WV Caddy.

Alkureitti muodostui yllättävän samanlaiseksi kuin mitä viimekerralla Niinan ja Anskun kanssa ajettiin. Ensin Valenciasta etelän kautta pihalle, siitä Culleran kautta Olivan kartingradalle, ja tällä kertaa meitsi muuten pääs ajamaan! Senjakin hyppäs rattiin ja molemmat kierrettiin rataa ihan innoissamme, formulahuumassa. Järjettömän Kallistahan se oli: 15 euroa joku vajaa kymmenen minuuttia, mutta niin se vaan menee, mikään ei oo ilmasta. Kyllähän se tottakai kirpasi maksaa, mutta olipa sitten vastinettakin rahalleen. Rata oli aika pitkä verrattuna esimerkiksi Turun sisähallin rataan, ja meininki hieman erilaista. Oli jopa pitkiä suoriakin. Autot kulki ihan ok, mutta silti jäi vähän sellanen maku, että mutkia radassa saisi olla enemmän kuin suoria, suorat on tylsiä, mutkissa tapahtuu.

Oliva Karting.

Lämpötila kohosi ylimmillään johonki 32 asteeseen. Ilmastointi oli luksusta.

Kartingin jälkeen suunnattiin vieläkin samaa reittiä mitä viimekerralla: Benitatchelliin, ylös vuorelle kattoon maisemia, ja sitten alas rannalle jossa viimekskin käytiin. Tykkäsin siitä rannasta niin paljon että halusin näyttää sen myös Senjalle, ja hienohan se edelleen oli.

Siel mä oon. Missä?

Illan tullen mentiin vielä ajelemaan lähistöllä olevaan Xabian kylään. Se oli pieni turistipaikka jonka rantakadun kuppiloiden terassit oli täynnä brittejä. Siellä oli samanlainen kivibiitsi mikä sillä toisella rannalla, ja se oli tosi siisti. Makoiltiin rannalla pimeydessä kattelemassa kuuta, ilma oli lämmin, ja jotkut paikalliset nuoret soitteli kitaraa ja lauleskeli. Aika laiffia tää elämä, ajattelin.

Xabia / Javea

Xabia otra vez.

Ekaks yöks päätettiin mennä sinne kalliorannan parkkikselle. Se olikin aika rauhallinen paikka, ja saatiin nukkua aamukasiin asti rauhassa. Heräiltiin tarkotuksella ajoissa, ja pulahdettiin auringon jo lämmittäessä virkistävälle aamu-uinnille mereen. Sen jälkeen hetki meni ihan vaan kalliolla istuskellessa auringon noustessa, ihmetellessä maailman ihmeellisyyttä.

Siel oli jätkiä kiipeilemässä. Teki hulluja suorituksia.

Päätettiin jatkaa matkaa, ajeltiin rantatietä Benidormin ohi Alicanteen. Alicantessa en ollut koskaan ennen käynyt, joten halusin mennä kattomaan. Tuomas kertoi että Alicantessa on jonkinlainen käymisenarvoinen linna, joten tämä Alicanten kuuluisin nähtävyys oli helppo valita käyntikohteeksi. Linna sijaitsee mäen päällä, ja sieltä avautui siistit näkymät joka suuntaan yli Alicanten. Todellakin kannattaa käydä, kiitos vinkistä Tuomas. Alicantessa linna riitti meille oikein mainiosti, joten suunnattiin kohti seuraavaa kohdetta joka oli La Manga.

La Manga on kartasta katottuna mielenkiintosen mallinen. Kapeelle tosi pitkälle niemelle on rakennettu valtava turistirysä, eli hotelleja, vuokra-asuntoja, lisää hotelleja jne. Sielläkään en oo koskaan ennen käynyt, joten halusin nähdä kyseisen paikan. Matkalla poikettiin kuitenkin Cabo de los Palosin majakan kautta, joka oli sekin Tuomaksen matkatoimiston suosittelema turistikohde. Ihan cuul majakka, mutta ei se yksinään ollut oikein mitään, vaan se ympäristö kaikkineen. Varsinkin viereinen kallionjyrkänne mereen kovan tuulen kera, siinä jälleen kerran pieni ihminen hiljeni luonnon edessä. Ei voinut kuin ihmetellä ja nojata betonitolppaan ettei tuuli heittäisi kalliolta alas mereen.

Pieni on ihminen luonnon äärellä.

Majakanvartija.

La Mangan niemen halusin ajaa ihan päätyihin asti. Senja kysy että miks sinne pitää mennä, ni mun vastaus oli että "Sitte voi kattoa Google earthista että tuolla ollaan oltu". Syy oli kelpasi paremmin kuin hyvin, joten sinne mentiin. Ihan niin pitkälle kuin pääsi. Sieltä löyty rauhallinen ranta, joka näytti siltä että siellä vois vaikka olla yötä. Leiri pystytettiin saman tien. Aurinko laski, ja pääsin kuvaamaan.

Lasku La Mangassa. Ihan siel niemen päässä.

Yö meni rauhassa, aamullakaan ei ollut liikennettä. Meidän lisäksi rannalla yöpyi myös toinen porukka oikein teltoilla, vaikka leiriytyminen olikin kiellettyä. Aamukahvit juotiin La Mangassa ja lähettiin ajeleen etelään kohti Cartagenaa. Cartagenan läpiajon jälkeen suunnattiin biitsille, mutta eksyttiinkin vielä eteenpäin, tosin oikeaan suuntaan, josta vastaan tuli pieni kaupunki nimeltä Mazarrón puerto. Stopattiin siestalle rannalle, aurinko paistoi ja merivesi oli lämmintä. Koin myös reissun kamalimman kohtauksen kun menin huljuttelemaan mereen... piti juuri kauhoa muutama veto eteenpäin, kun pienen pieni aalto yllätti mut suu auki, ja jollain ihmeellä nielasin suullisen merivettä ja vedin samaan aikaan sitä vielä henkeenkin. Laatta meinas sen jälkeen lentää, niin kamalalta se maistui, ja keuhkot yskin melkeen pihalle. Jos Hokkanen sanoi että hapokasta, niin toi oli kyllä aivan liian suolaista.

Liian hapokasta? Kokis laitista muodostui reissun virallinen juoma.

Matkal nähtii tällänen rösseliparkki. Ei ollu kovin hyvä..

Siestan jälkeen auton kohdalle ajeli pikkuteiden jälkeen Cuevas del Almanzora. Kartasta kattelin jo että joo seuraavaks tulee joku luolamesta (cueva=luola). Mut sitten kun oltiin kaupungin kohilla, niin bongasin heti sellasen talon, mikä oli rakennettu puoliks kallion sisään, se oli siis kuin luola. Mulla välähti heti yks kaukainen informaatio päähän jostain videolta jonka katoin ennen kun tulin Espanjaan.. siinä kerrottiin jostain Espanjalaisista jotka asuu luolissa, voisko tää olla nyt sit se mesta? Poikettiin kattomaan oisko siellä jotain nähtävää, ja tosiaan oli. Löydettiin just niitä luolakämppiä. Tosin ne mitä päästiin kattomaan läheltä ja sisältä oli vaan jotain vanhoja jäänteitä, mutta näkyi siellä jengiä jotka tosissaan vielä asui luolataloissa. Tosi hämärää ja aika erikoista. Mut ainakin kesäsin ne on viileitä ne luolat, se niis on fiksua.

Kallion sisään upotettu kämppä.

Vanhoja hylättyjä luolia.

Aika hassu oviaukko.

Luolien jälkeen ajettiin, syötiin, ja ajettiin vielä vähän. Mentiin Almeríaan, mutta se jäi täysin läpiajoksi kun ei siitä tullu vaan mitään. Otettiin Almeríasta rannikkotie kohti Malagaa ja päätettiin että jäädään yöksi johonkin rannikolle. Siitä voidaan sitten jatkaa seuraavana päivänä sisämaahan Granadaan. Motrilin kohdalle jäätiin, ja yöpaikaksi löytyi vähän syrjäisempi parkkis.

Yö sujui jälleen ongelmitta eikä vieläkään herätty keskeltä markkinoita tms. kyllä sekin vielä joskus tapahtuu, kaikki ajallaan. Päivä alkoi matkalla Granadaan. Motrilista ei ole pitkästi Granadaan, alle sata kilsaa. Matkalla oli kyllä erittäin hämärä tiejärjestely, sillä kaksikaistaisesta tiestä oli tehty kolmekaistainen pakottamalla Granadaan päin menevä liikenne keiloilla hyvin kapealle kaistalle aivan tien reunaan, näin vastaantulijoille jäi kahden kaistan tila. Ei siinä muuten mitään, mutta jos oltais haluttu tehä uukkari, niin todella pitkään ois saanu ajaa, sillä kaikki risteykset vasempaan oli tukittu hirveällä määrällä keiloja. Matkalla oli aika iso pato. Sitä kun on valettu, niin on mennyt aika paljon betonia.

Aika monta ämpärillistä petonii.

Granadassa ensimmäinen kohde oli Sierra Nevada. Tämä ehkä Espanjan kuuluisin laskettelukeskus piti käydä kattomassa, vaikka ite oonkin siellä jo kertaalleen käynyt. Itse laskukausi näytti olevan jo päättynyt jonkin aikaa sitten, vaikka olihan siellä huipulla vielä jonkun verran sitä itteään, eli lunta, mutta vuoristo on silti itsessään todellakin näkemisen arvoinen kesälläkin: kiemurteleva 30 kilometrin ylämäki joka nousee reiluun 2000 metriin merenpinnasta, maisemat, luonnon tuoksu jne. Noustessa ihmeteltiin kilpapyöräilijöiden määrää jotka sotkivat sitä loputtoman pitkää mäkeä ylös. Vaatii todellista asenetta lähteä sellaiseen touhuun vapaaehtoisesti. Tosin voi olla aika palkitsevaa sen jälkeen laskea sieltä alas se kolkytä kilsaa, siihen mäkin voisin lähteä messiin.

Sierra Nevadan kylä oli kauden loppumisen myötä hyvin autio ja hylätty. Lähes kaikki liikkeet olivat sulkeneet ovensa odottamaan ensi syksyä, ja mustista yksityisyrittäjistäkään enää vain pari sinnikkäintä oli myymässä parkkipaikalla Oakleyn arskoja viiteen euroon. Good price.

Oltais haluttu mennä kabiinilla huipulle, mutta eihän siellä enää mitkään hissit ollu pyöriny moneen aikaan. Kaikki oli pakattu kesäksi pois, niin vähän siellä ilmeisesti kauden ulkopuolella käy porukkaa.

Sierra nevadan kuuluisan muotonen toppi.

Vuorelta kun päästiin alas, niin ajateltiin mennä kattomaan Granadan se kuuluisin turistikohde, eli Alhambran linnoitus. Viimeksi kun tehtiin sama, niin linnoituksella oli niin kauhea turistiryysis, ettei päästy sitä kattomaan, mutta nyt kelasin että tulis sekin pakollinen kohde sitten nähtyä. Mutta vielä mitä. Siellä oli taas lappu luukulla, että "tämän päivän liput loppuunmyyty"! Ei se vaan voi olla niin siisti juttu etteikö sinne nyt pääsis...! Noh, jääpä jotain sitten vielä ensi kertaankin, jos sellainen joskus tulee.

La Alhambra.

Laskeuduttiin Granadan keskustaan kattelemaan vähän paikkoja. En tiennytkään että siellä on niin paljon kaikenlaisia kirkkoja sun muita historiallisia juttuja. Ja kaupunki oli täynnä turisteja, ja sen myötä turisteille suunnattuja palveluita ja "palveluita". Eli esimerkiksi sellaisia naisia joita näin syksyllä Sevillassa, jotka tarjoaa lahjaksi jotain onneatuovaa havunoksaa, sen jälkeen pyytävät puoliväkisin että annat käden jotta hän voi ennustaa sulle, ja sitten kinuavat euroa tästä "ennustuksesta". Samalla saattavat tietenkin hapuilla myös turistin muita omaisuuksia. Kaikki tämä turistihäly oli todella häiritsevää mun mielesta. Ei siellä voi rentoutua, vaan koko ajan on varuillaan että kuka yrittää pölliä ja mitä. Lähettiinkin melko pian pois vaan, ei siellä mitään meille ollu.

Otettiin motari Malagaan, ja matkalla söin 9 jäätelöä, Senjan kanssa on hyvä ostaa kaupasta sellanen monipaketti jätskejä, kun se ei kuitenkaan ikinä syö kuin yhen tai korkeintaan pari, ja mun pitää vetää loput.

Ajettiin suoraan Fuengirolaan, ja olohan oli jälleen kerran kuin kotiin olisi tullut. Tai ei kotiin, mutta hyvin hyvin tuttuun paikkaan. Nyt oli neljäs erillinen kerta Fuengirolassa kolmen vuoden sisään. Ja eka visiittihän oli parin kuukauden mittainen, joten aikalailla Funkun kadut ovat ehtineet tutuiksi tulla.

Pientä kaupunkitouria tehtiin, ja mihinkäs muualle ajauduttiinkaan kuin Suomiravintola Reflaan. Kahviteltiin siellä ja napattiin mukaan suomalaiset lehdet: Uusi Fuengirola, Espanjan Sanomat sekä OtaToma. Lauantai-illan pimetessä myös yöelämä pyöri jo täydellä teholla, ja sain kokea aika erilaisen Fuengirolan mitä oon koskaan ennemmin kokenut. Aina ennen oon ollut Funkussa talvikaudella, joten ihmismäärä ei ole ollut kovinkaan iso. Nyt kesäkuussa kesäkausi on jo aluillaan, ja se kyllä näkyy koko Costa del Solin alueella! Kaikki rannat ovat aivan piukassa aurinkotuoleja, ja päivisin tietysti myös turisteja. Kaikki kuppilat ja baarit myös aivan täynnä, ja jos hinnat eivät talvella vielä ole korkeat, niin nyt nekin on viimeistään viritetty äärimmilleen. En yhtään ihmettele jos moni täällä asuvista suomalaisista viettää kesää Suomessa. On se kuitenkin niin eri maailma, kuin tämä turistirysä.

Nukkumaan mentiin samalle paikalle jossa oltiin Tuomaksen kanssa viimeksikin, mitä sitä turhaan hyväksi todettua paikkaa vaihtamaan! Sunnuntai valkeni aurinkoisena, ja oli aika ottaa vain rennosti. Suurin osa päivästä meni rannalla maatessa, ja en tiedä mistä johtuu mutta kyllä se aurinko oli kuuma, ja se myös näkyy iholla.. En jaksa uskoa että tämä olisi niin paljon Valenciaa etelämpänä, että sillä olisi jotain vaikutusta auringon polttavuuteen, vaikka vaikuttaahan se pienikin muutos leveyspiireissä. Meri oli sentään vielä viileä, siellä pystyi virkistäytymään. Hiekka poltteli todella lujaa jalkojen alla, olo oli ihan kuin olisi ollut etelänlomalla..

Käytiin kattomassa Mijaksessa sijaitseva karting-rata, jonka paikallistin ensin google earthista. Mutta paikalle päästyämme ei rataa näkynytkään ihan heti, pelkkää kaatopaikkaa muistuttavaa gettoa. No tarkemmin katsottuna ison romutetun rakennuksen juurelta löytyi se rata. Se oli parhaat päivänsä nähnyt jo aikoja sitten, ja toiminta oli loppunut jo jonkin aikaa sitten. Pettymys oli suuri, mutta enköhän vielä pääse ajamaan sitä kartingia jossain muualla.

Tää oli jäljellä kartingista.

Lasku vuorille.

Sunnuntai-iltana käytiin kattomassa bilemesta nimeltä Plaza Mayor. Se on Malagan ulkopuolella oleva "ostoskaupunki", jossa on lähinnä ruokapaikkoja, joitain liikkeitä, pelihalli sekä leffateatteri. Eli se on samaan tyyliin Valencian Bonairen kanssa, ja onhan noita muitakin. Sellanen viihdekeskus. Tulipahan nähtyä, kun sillon 2005 kuljettiin siitä junalla usein ohi ja mietittiin että onkohan se siisti mesta. Taas on maailmassa yksi paikka vähemmän jossa en ole käynyt.

Plaza Mayorissa oli aika haitek vessa.

Illaksi eikun vieläkin samaan paikkaan nukkumaan, nyt tosin löydettiin vielä vähän privaatimpi paikka ihan vierestä. Autossa asuminen on käynyt tosi vaivattomasti tähän asti. Helppoa kun on aina kaikki kamat mukana mutta ei tarvi kantaa mitään. Yöpaikka kulkee kanssa koko ajan messissä. Nyt kesällä on helpompaa kun rannalla pääsee suihkuun. Vessassa pääsee käymään aina kahviloissa ym. Katotaan meneekö koko reissu ilman yhtään hostelliyötä.

Rantasuihku El Varaderossa.

Elämää autossa.

Maanantaina Senjan piti alotella hieman kämpänhakuhommia. Haettiin hänelle ekana puhelinliittymä ja sitten käytiin muutamassa suomalaisessa asunnonvälityksessä. Liittymäksi valittiin Vodafonen prepaid, koska sillä voi telkkarimainoksen mukaan puhua kuin Fernando Alonso. Toisessa asuntovälityksessä hänelle lupailtiin jo samantien huonetta jostain. Mitään ei kuitenkaan kuulunut vaikka sanoivat että soittelevat.

Seuraava juttu oli mennä locutorioon printtailemaan kämpänhakuilmoituksia. No kuinka ollakaan kun Senja teippas ekan lapun katutolppaan, ni heti ohi kulkevat kolme jäbää pysähty kattomaan ilmotusta ja pällisteli pitkään paikalla. Sitte ne vielä palas uudestaan ihmettelemään sitä, niin Senja meni juttelemaan niille. Ne oli suomalaisia, ja kävi ilmi että heillä oli mahdollisesti tarjota joksikin aikaa huonetta! Jäbät hyppäs meijän autoon ja mentiin kattomaan kämppää. Se oli pieni kaksio, ihan ok, mutta vielä oli hieman epävarmaa että oisko sinne mahollista päästä vai ei, jäbä kun oli hieman epävarma reissusuunnitelmistaan. Mutta ihan hyvä alku ekalla ilmotuksella.

Myöhemmin illalla kuitenkin jäbä soitteli ja sanoi että joo huone ois sitten saatavilla, eikun sinne vaan. Eli se oli sitten siinä. Aika jees tulos näillä näkymin.

Illalla ei ollut muutakaan tekemistä, niin lähettiin ajelemaan Fuengirolasta hieman sisämaahan päin, kohti Coínin kylää, ja vielä siitä eteenäin. Tunnelma rauhoittui huomattavasti rannikon turistivilinästä, ja luonto oli jälleen upeaa. Jäätiin sinne sitten yöksi, suunnitelmissa mennä seuraavana päivän Malagassa käymään.

Päivä valkeni Volkswagen Caddyssa aurinkoisena jälleen kerran. Heräiltyämme lähettiin ajeleen Malagaa kohti, päädyttiin Torremolinokseen biitsille uimaan ja suihkuun. Ei viittinyt ihan heti lähteä Malagaan, koska ilma oli liian kuuma vielä skedeemiseen, ja skeittikaupan aukioloistakaan ei ollut tietoa. Joten biitsillä makaamisekshan se meni. Syötiin piknikkiä rannalla ja makoiltiin muuten vaan. Aurinko poltti jälleen todella kuuman tuntuisesti, ihan mielellään oli rasvaamassa itteänsä koko ajan.

Arska jättää jälkensä.

Iltapäivällä päätettiin viimein lähteä sinne Malagaan. Jätettiin auto Plaza Mayorille parkkiin, ja otettiin juna siitä keskustaan. Näin oli paljon kätevämpää, vältettiin Malagan keskustan ruuhkat sekä parkkimaksuihin olis varmaan menny enemmän kuin parin euron junamatkoihin. Kaikin puolin kätevämpää. Japanista löysin Alain dekin katkenneen tilalle, joka sai trukit alleen Marinalla. Marinalle valui pikkuhiljaa jo jengiä skedeemään, ja sessiot lähti siitä sitten käyntiin. Pitkästä aikaa oli tosi nättiä skedee. Viihdyttiin iltaan asti, ja olikin parhaat skedesessiot sitten tosi pitkään aikaan. Illalla ysin jälkeen käytiin vielä kattomassa PLN, jossa oli kanssa jo aika paljon jengiä, jonka jälkeen otettiin juna takasin autolle ja ajeltiin Fugeen.

Marinalla uutta lankkua alle.

Se Senjan mahollisen kämpän jätkä soitteli jossain vaiheessa päivällä että hän on nyt päättänyt lähteä reissuun, että kämppään vois nyt sitte mennä. No me mentiin illalla sinne. Paikalla oli sen kämppis, ja päästiin sisään. Oi oi, ei tarvinu nukkua autossa, mitä luksusta!

Keskiviikkona ei oikeen ollu mitään erikoista ohjelmassa. Aateltiin mennä skedeen, mut kuumuuden takia se piti jättää iltaan. Käytiin Thelman pullapuodissa ja vedin aamupalaks lihiksen kahella nakilla ja jälkkäriks pari riisipiirakkaa munavoilla, ja aiai kun oli hyvää! Ajeltiin sitten ihan muuten vaan hiukan Fungesta etelään, ja löydettiin vähä syrjäsempi ihan jees biitsi, jossa makoiltiin jonkin aikaa. Takasin Fugeen tullessa bongattiin hirvee surffispotti, mentiin kattomaan ja jengi veti siel ihan kympillä. Siinä kohassa heitti tosi hyvänkokosta aaltoa, ja pysty ihan kunnolla surffaamaan. Ois ollu ihan nättiä päästä itekin kokeilemaan..

Joku ihmeen buddhatemppeli vuorella lähellä Benaalia.

Illalla mentiin Benaalin betonille kattelemaan mikä meininki. Siel oli muutamia bmxäilijöitä ja ei oikeen aluks tuntunut että siellä mitään sais aikaseks. Sitten kun siitä lämpes ja ilta viileni, niin johan tuli taas kunnon sessiot. Mukavaa oli skedee taas, kaikenlaista sai viel aikasekskin.

Bäkki creili.

Kuuma oli, skedeen pysty vasta illalla.


Ja vielä videomateriaalia Benaalin betonilta. Illan viimeinen kikka.

Illalla piti mennä vielä Samin pizzeriaan, mutta ei ihan ehitty kun se meni yheltätoista kiinni, joten piti turvautua pyörivään lihaan taas kerran. Se on kyllä aina shwarma ratkaisu.

Torstaina oli aika herätä aikasin ja lähtee ajamaan kohti Valenciaa. Edessä oli 650 kilometrin ajo, yksin. Melkein koko matka on motaria eli autovíaa, eli matkanteko sujui melko joutuisasti. Valitsin kahden stopin taktiikan, eka stintti oli vähän lyhyempi ja keskistintti oli melko pitkä. Tankkasin eka Granadassa ja tokan kerran Alcoyssa. Ennen jälkimmäista varikkopysähdystä bensavalo paloi aika pitkän aikaa, ja jännitys tiivistyi kun huoltista ei vaan tullut vastaan.

Matka sujui ihan ok, neljä kokista piti kuskin hereillä koko matkan, ja vaikka matkaan sattui pieni ajovirhekin, niin matkan kokonaisajaksi muodostui minuutilleen tasan 7 tuntia. Alicanten kohilla vedin vähän pitkäks kun en tajunnut kääntyä Alcoyhin päin vaan vetelin aina Valencian autopistalle asti. No maksamaanhan en aikonut, eikä pieni rantatie kiinnostanut ollenkaan siinä ruuhkassa, niin vedin uukkarin ja palasin vähän matkaa niin että pääsin Alcoyn liittymälle. Tähän tuhrautui ainakin joku parikyt minuuttia.

Näistä voikin jo päätellä, että Espanjan autovíalla liikenne kulkee aika vauhdilla, keskinopeus kun oli melkein 100 km/h. Matka oli rankka, loppumatkasta ei ollu mielessä mikään muu kuin että tulis ny jo se Valencia. Sit se viimein tuli, ja heitin kamat kotiin ja lähin palauttaa autoa lentsikalle. Vihdoin ja viimein oon kotona ja voin mennä nukkumaan omaan sänkyyn. ...tosin huomenna on tentti johon en oo kovin paljon liikaa valmistautunut..