Etelän reissu

Tän kertanen roadtrippi alko keskiviikkona 29.5. puoli kahentoista aikaan kun otettiin metro lentokentälle autoa hakemaan. Olin varannu Citroën Berlingo / similarin, ja tämä similar oli yllättäen Volkkari Caddy. Ensivaikutelma oli että auto on tosi iso, näin kahdelle hengelle. Ja ajotuntuma oli alkuunsa aika pakettiautomainen, tai traktoriksi mä sitä kutsuin. Kamat haettiin kämpiltä ja heitettiin heti alkuunsa takapenkit ympäri, näin meillä oli käytössä erittäin näppäräkokoinen asuntoauto.

WV Caddy.

Alkureitti muodostui yllättävän samanlaiseksi kuin mitä viimekerralla Niinan ja Anskun kanssa ajettiin. Ensin Valenciasta etelän kautta pihalle, siitä Culleran kautta Olivan kartingradalle, ja tällä kertaa meitsi muuten pääs ajamaan! Senjakin hyppäs rattiin ja molemmat kierrettiin rataa ihan innoissamme, formulahuumassa. Järjettömän Kallistahan se oli: 15 euroa joku vajaa kymmenen minuuttia, mutta niin se vaan menee, mikään ei oo ilmasta. Kyllähän se tottakai kirpasi maksaa, mutta olipa sitten vastinettakin rahalleen. Rata oli aika pitkä verrattuna esimerkiksi Turun sisähallin rataan, ja meininki hieman erilaista. Oli jopa pitkiä suoriakin. Autot kulki ihan ok, mutta silti jäi vähän sellanen maku, että mutkia radassa saisi olla enemmän kuin suoria, suorat on tylsiä, mutkissa tapahtuu.

Oliva Karting.

Lämpötila kohosi ylimmillään johonki 32 asteeseen. Ilmastointi oli luksusta.

Kartingin jälkeen suunnattiin vieläkin samaa reittiä mitä viimekerralla: Benitatchelliin, ylös vuorelle kattoon maisemia, ja sitten alas rannalle jossa viimekskin käytiin. Tykkäsin siitä rannasta niin paljon että halusin näyttää sen myös Senjalle, ja hienohan se edelleen oli.

Siel mä oon. Missä?

Illan tullen mentiin vielä ajelemaan lähistöllä olevaan Xabian kylään. Se oli pieni turistipaikka jonka rantakadun kuppiloiden terassit oli täynnä brittejä. Siellä oli samanlainen kivibiitsi mikä sillä toisella rannalla, ja se oli tosi siisti. Makoiltiin rannalla pimeydessä kattelemassa kuuta, ilma oli lämmin, ja jotkut paikalliset nuoret soitteli kitaraa ja lauleskeli. Aika laiffia tää elämä, ajattelin.

Xabia / Javea

Xabia otra vez.

Ekaks yöks päätettiin mennä sinne kalliorannan parkkikselle. Se olikin aika rauhallinen paikka, ja saatiin nukkua aamukasiin asti rauhassa. Heräiltiin tarkotuksella ajoissa, ja pulahdettiin auringon jo lämmittäessä virkistävälle aamu-uinnille mereen. Sen jälkeen hetki meni ihan vaan kalliolla istuskellessa auringon noustessa, ihmetellessä maailman ihmeellisyyttä.

Siel oli jätkiä kiipeilemässä. Teki hulluja suorituksia.

Päätettiin jatkaa matkaa, ajeltiin rantatietä Benidormin ohi Alicanteen. Alicantessa en ollut koskaan ennen käynyt, joten halusin mennä kattomaan. Tuomas kertoi että Alicantessa on jonkinlainen käymisenarvoinen linna, joten tämä Alicanten kuuluisin nähtävyys oli helppo valita käyntikohteeksi. Linna sijaitsee mäen päällä, ja sieltä avautui siistit näkymät joka suuntaan yli Alicanten. Todellakin kannattaa käydä, kiitos vinkistä Tuomas. Alicantessa linna riitti meille oikein mainiosti, joten suunnattiin kohti seuraavaa kohdetta joka oli La Manga.

La Manga on kartasta katottuna mielenkiintosen mallinen. Kapeelle tosi pitkälle niemelle on rakennettu valtava turistirysä, eli hotelleja, vuokra-asuntoja, lisää hotelleja jne. Sielläkään en oo koskaan ennen käynyt, joten halusin nähdä kyseisen paikan. Matkalla poikettiin kuitenkin Cabo de los Palosin majakan kautta, joka oli sekin Tuomaksen matkatoimiston suosittelema turistikohde. Ihan cuul majakka, mutta ei se yksinään ollut oikein mitään, vaan se ympäristö kaikkineen. Varsinkin viereinen kallionjyrkänne mereen kovan tuulen kera, siinä jälleen kerran pieni ihminen hiljeni luonnon edessä. Ei voinut kuin ihmetellä ja nojata betonitolppaan ettei tuuli heittäisi kalliolta alas mereen.

Pieni on ihminen luonnon äärellä.

Majakanvartija.

La Mangan niemen halusin ajaa ihan päätyihin asti. Senja kysy että miks sinne pitää mennä, ni mun vastaus oli että "Sitte voi kattoa Google earthista että tuolla ollaan oltu". Syy oli kelpasi paremmin kuin hyvin, joten sinne mentiin. Ihan niin pitkälle kuin pääsi. Sieltä löyty rauhallinen ranta, joka näytti siltä että siellä vois vaikka olla yötä. Leiri pystytettiin saman tien. Aurinko laski, ja pääsin kuvaamaan.

Lasku La Mangassa. Ihan siel niemen päässä.

Yö meni rauhassa, aamullakaan ei ollut liikennettä. Meidän lisäksi rannalla yöpyi myös toinen porukka oikein teltoilla, vaikka leiriytyminen olikin kiellettyä. Aamukahvit juotiin La Mangassa ja lähettiin ajeleen etelään kohti Cartagenaa. Cartagenan läpiajon jälkeen suunnattiin biitsille, mutta eksyttiinkin vielä eteenpäin, tosin oikeaan suuntaan, josta vastaan tuli pieni kaupunki nimeltä Mazarrón puerto. Stopattiin siestalle rannalle, aurinko paistoi ja merivesi oli lämmintä. Koin myös reissun kamalimman kohtauksen kun menin huljuttelemaan mereen... piti juuri kauhoa muutama veto eteenpäin, kun pienen pieni aalto yllätti mut suu auki, ja jollain ihmeellä nielasin suullisen merivettä ja vedin samaan aikaan sitä vielä henkeenkin. Laatta meinas sen jälkeen lentää, niin kamalalta se maistui, ja keuhkot yskin melkeen pihalle. Jos Hokkanen sanoi että hapokasta, niin toi oli kyllä aivan liian suolaista.

Liian hapokasta? Kokis laitista muodostui reissun virallinen juoma.

Matkal nähtii tällänen rösseliparkki. Ei ollu kovin hyvä..

Siestan jälkeen auton kohdalle ajeli pikkuteiden jälkeen Cuevas del Almanzora. Kartasta kattelin jo että joo seuraavaks tulee joku luolamesta (cueva=luola). Mut sitten kun oltiin kaupungin kohilla, niin bongasin heti sellasen talon, mikä oli rakennettu puoliks kallion sisään, se oli siis kuin luola. Mulla välähti heti yks kaukainen informaatio päähän jostain videolta jonka katoin ennen kun tulin Espanjaan.. siinä kerrottiin jostain Espanjalaisista jotka asuu luolissa, voisko tää olla nyt sit se mesta? Poikettiin kattomaan oisko siellä jotain nähtävää, ja tosiaan oli. Löydettiin just niitä luolakämppiä. Tosin ne mitä päästiin kattomaan läheltä ja sisältä oli vaan jotain vanhoja jäänteitä, mutta näkyi siellä jengiä jotka tosissaan vielä asui luolataloissa. Tosi hämärää ja aika erikoista. Mut ainakin kesäsin ne on viileitä ne luolat, se niis on fiksua.

Kallion sisään upotettu kämppä.

Vanhoja hylättyjä luolia.

Aika hassu oviaukko.

Luolien jälkeen ajettiin, syötiin, ja ajettiin vielä vähän. Mentiin Almeríaan, mutta se jäi täysin läpiajoksi kun ei siitä tullu vaan mitään. Otettiin Almeríasta rannikkotie kohti Malagaa ja päätettiin että jäädään yöksi johonkin rannikolle. Siitä voidaan sitten jatkaa seuraavana päivänä sisämaahan Granadaan. Motrilin kohdalle jäätiin, ja yöpaikaksi löytyi vähän syrjäisempi parkkis.

Yö sujui jälleen ongelmitta eikä vieläkään herätty keskeltä markkinoita tms. kyllä sekin vielä joskus tapahtuu, kaikki ajallaan. Päivä alkoi matkalla Granadaan. Motrilista ei ole pitkästi Granadaan, alle sata kilsaa. Matkalla oli kyllä erittäin hämärä tiejärjestely, sillä kaksikaistaisesta tiestä oli tehty kolmekaistainen pakottamalla Granadaan päin menevä liikenne keiloilla hyvin kapealle kaistalle aivan tien reunaan, näin vastaantulijoille jäi kahden kaistan tila. Ei siinä muuten mitään, mutta jos oltais haluttu tehä uukkari, niin todella pitkään ois saanu ajaa, sillä kaikki risteykset vasempaan oli tukittu hirveällä määrällä keiloja. Matkalla oli aika iso pato. Sitä kun on valettu, niin on mennyt aika paljon betonia.

Aika monta ämpärillistä petonii.

Granadassa ensimmäinen kohde oli Sierra Nevada. Tämä ehkä Espanjan kuuluisin laskettelukeskus piti käydä kattomassa, vaikka ite oonkin siellä jo kertaalleen käynyt. Itse laskukausi näytti olevan jo päättynyt jonkin aikaa sitten, vaikka olihan siellä huipulla vielä jonkun verran sitä itteään, eli lunta, mutta vuoristo on silti itsessään todellakin näkemisen arvoinen kesälläkin: kiemurteleva 30 kilometrin ylämäki joka nousee reiluun 2000 metriin merenpinnasta, maisemat, luonnon tuoksu jne. Noustessa ihmeteltiin kilpapyöräilijöiden määrää jotka sotkivat sitä loputtoman pitkää mäkeä ylös. Vaatii todellista asenetta lähteä sellaiseen touhuun vapaaehtoisesti. Tosin voi olla aika palkitsevaa sen jälkeen laskea sieltä alas se kolkytä kilsaa, siihen mäkin voisin lähteä messiin.

Sierra Nevadan kylä oli kauden loppumisen myötä hyvin autio ja hylätty. Lähes kaikki liikkeet olivat sulkeneet ovensa odottamaan ensi syksyä, ja mustista yksityisyrittäjistäkään enää vain pari sinnikkäintä oli myymässä parkkipaikalla Oakleyn arskoja viiteen euroon. Good price.

Oltais haluttu mennä kabiinilla huipulle, mutta eihän siellä enää mitkään hissit ollu pyöriny moneen aikaan. Kaikki oli pakattu kesäksi pois, niin vähän siellä ilmeisesti kauden ulkopuolella käy porukkaa.

Sierra nevadan kuuluisan muotonen toppi.

Vuorelta kun päästiin alas, niin ajateltiin mennä kattomaan Granadan se kuuluisin turistikohde, eli Alhambran linnoitus. Viimeksi kun tehtiin sama, niin linnoituksella oli niin kauhea turistiryysis, ettei päästy sitä kattomaan, mutta nyt kelasin että tulis sekin pakollinen kohde sitten nähtyä. Mutta vielä mitä. Siellä oli taas lappu luukulla, että "tämän päivän liput loppuunmyyty"! Ei se vaan voi olla niin siisti juttu etteikö sinne nyt pääsis...! Noh, jääpä jotain sitten vielä ensi kertaankin, jos sellainen joskus tulee.

La Alhambra.

Laskeuduttiin Granadan keskustaan kattelemaan vähän paikkoja. En tiennytkään että siellä on niin paljon kaikenlaisia kirkkoja sun muita historiallisia juttuja. Ja kaupunki oli täynnä turisteja, ja sen myötä turisteille suunnattuja palveluita ja "palveluita". Eli esimerkiksi sellaisia naisia joita näin syksyllä Sevillassa, jotka tarjoaa lahjaksi jotain onneatuovaa havunoksaa, sen jälkeen pyytävät puoliväkisin että annat käden jotta hän voi ennustaa sulle, ja sitten kinuavat euroa tästä "ennustuksesta". Samalla saattavat tietenkin hapuilla myös turistin muita omaisuuksia. Kaikki tämä turistihäly oli todella häiritsevää mun mielesta. Ei siellä voi rentoutua, vaan koko ajan on varuillaan että kuka yrittää pölliä ja mitä. Lähettiinkin melko pian pois vaan, ei siellä mitään meille ollu.

Otettiin motari Malagaan, ja matkalla söin 9 jäätelöä, Senjan kanssa on hyvä ostaa kaupasta sellanen monipaketti jätskejä, kun se ei kuitenkaan ikinä syö kuin yhen tai korkeintaan pari, ja mun pitää vetää loput.

Ajettiin suoraan Fuengirolaan, ja olohan oli jälleen kerran kuin kotiin olisi tullut. Tai ei kotiin, mutta hyvin hyvin tuttuun paikkaan. Nyt oli neljäs erillinen kerta Fuengirolassa kolmen vuoden sisään. Ja eka visiittihän oli parin kuukauden mittainen, joten aikalailla Funkun kadut ovat ehtineet tutuiksi tulla.

Pientä kaupunkitouria tehtiin, ja mihinkäs muualle ajauduttiinkaan kuin Suomiravintola Reflaan. Kahviteltiin siellä ja napattiin mukaan suomalaiset lehdet: Uusi Fuengirola, Espanjan Sanomat sekä OtaToma. Lauantai-illan pimetessä myös yöelämä pyöri jo täydellä teholla, ja sain kokea aika erilaisen Fuengirolan mitä oon koskaan ennemmin kokenut. Aina ennen oon ollut Funkussa talvikaudella, joten ihmismäärä ei ole ollut kovinkaan iso. Nyt kesäkuussa kesäkausi on jo aluillaan, ja se kyllä näkyy koko Costa del Solin alueella! Kaikki rannat ovat aivan piukassa aurinkotuoleja, ja päivisin tietysti myös turisteja. Kaikki kuppilat ja baarit myös aivan täynnä, ja jos hinnat eivät talvella vielä ole korkeat, niin nyt nekin on viimeistään viritetty äärimmilleen. En yhtään ihmettele jos moni täällä asuvista suomalaisista viettää kesää Suomessa. On se kuitenkin niin eri maailma, kuin tämä turistirysä.

Nukkumaan mentiin samalle paikalle jossa oltiin Tuomaksen kanssa viimeksikin, mitä sitä turhaan hyväksi todettua paikkaa vaihtamaan! Sunnuntai valkeni aurinkoisena, ja oli aika ottaa vain rennosti. Suurin osa päivästä meni rannalla maatessa, ja en tiedä mistä johtuu mutta kyllä se aurinko oli kuuma, ja se myös näkyy iholla.. En jaksa uskoa että tämä olisi niin paljon Valenciaa etelämpänä, että sillä olisi jotain vaikutusta auringon polttavuuteen, vaikka vaikuttaahan se pienikin muutos leveyspiireissä. Meri oli sentään vielä viileä, siellä pystyi virkistäytymään. Hiekka poltteli todella lujaa jalkojen alla, olo oli ihan kuin olisi ollut etelänlomalla..

Käytiin kattomassa Mijaksessa sijaitseva karting-rata, jonka paikallistin ensin google earthista. Mutta paikalle päästyämme ei rataa näkynytkään ihan heti, pelkkää kaatopaikkaa muistuttavaa gettoa. No tarkemmin katsottuna ison romutetun rakennuksen juurelta löytyi se rata. Se oli parhaat päivänsä nähnyt jo aikoja sitten, ja toiminta oli loppunut jo jonkin aikaa sitten. Pettymys oli suuri, mutta enköhän vielä pääse ajamaan sitä kartingia jossain muualla.

Tää oli jäljellä kartingista.

Lasku vuorille.

Sunnuntai-iltana käytiin kattomassa bilemesta nimeltä Plaza Mayor. Se on Malagan ulkopuolella oleva "ostoskaupunki", jossa on lähinnä ruokapaikkoja, joitain liikkeitä, pelihalli sekä leffateatteri. Eli se on samaan tyyliin Valencian Bonairen kanssa, ja onhan noita muitakin. Sellanen viihdekeskus. Tulipahan nähtyä, kun sillon 2005 kuljettiin siitä junalla usein ohi ja mietittiin että onkohan se siisti mesta. Taas on maailmassa yksi paikka vähemmän jossa en ole käynyt.

Plaza Mayorissa oli aika haitek vessa.

Illaksi eikun vieläkin samaan paikkaan nukkumaan, nyt tosin löydettiin vielä vähän privaatimpi paikka ihan vierestä. Autossa asuminen on käynyt tosi vaivattomasti tähän asti. Helppoa kun on aina kaikki kamat mukana mutta ei tarvi kantaa mitään. Yöpaikka kulkee kanssa koko ajan messissä. Nyt kesällä on helpompaa kun rannalla pääsee suihkuun. Vessassa pääsee käymään aina kahviloissa ym. Katotaan meneekö koko reissu ilman yhtään hostelliyötä.

Rantasuihku El Varaderossa.

Elämää autossa.

Maanantaina Senjan piti alotella hieman kämpänhakuhommia. Haettiin hänelle ekana puhelinliittymä ja sitten käytiin muutamassa suomalaisessa asunnonvälityksessä. Liittymäksi valittiin Vodafonen prepaid, koska sillä voi telkkarimainoksen mukaan puhua kuin Fernando Alonso. Toisessa asuntovälityksessä hänelle lupailtiin jo samantien huonetta jostain. Mitään ei kuitenkaan kuulunut vaikka sanoivat että soittelevat.

Seuraava juttu oli mennä locutorioon printtailemaan kämpänhakuilmoituksia. No kuinka ollakaan kun Senja teippas ekan lapun katutolppaan, ni heti ohi kulkevat kolme jäbää pysähty kattomaan ilmotusta ja pällisteli pitkään paikalla. Sitte ne vielä palas uudestaan ihmettelemään sitä, niin Senja meni juttelemaan niille. Ne oli suomalaisia, ja kävi ilmi että heillä oli mahdollisesti tarjota joksikin aikaa huonetta! Jäbät hyppäs meijän autoon ja mentiin kattomaan kämppää. Se oli pieni kaksio, ihan ok, mutta vielä oli hieman epävarmaa että oisko sinne mahollista päästä vai ei, jäbä kun oli hieman epävarma reissusuunnitelmistaan. Mutta ihan hyvä alku ekalla ilmotuksella.

Myöhemmin illalla kuitenkin jäbä soitteli ja sanoi että joo huone ois sitten saatavilla, eikun sinne vaan. Eli se oli sitten siinä. Aika jees tulos näillä näkymin.

Illalla ei ollut muutakaan tekemistä, niin lähettiin ajelemaan Fuengirolasta hieman sisämaahan päin, kohti Coínin kylää, ja vielä siitä eteenäin. Tunnelma rauhoittui huomattavasti rannikon turistivilinästä, ja luonto oli jälleen upeaa. Jäätiin sinne sitten yöksi, suunnitelmissa mennä seuraavana päivän Malagassa käymään.

Päivä valkeni Volkswagen Caddyssa aurinkoisena jälleen kerran. Heräiltyämme lähettiin ajeleen Malagaa kohti, päädyttiin Torremolinokseen biitsille uimaan ja suihkuun. Ei viittinyt ihan heti lähteä Malagaan, koska ilma oli liian kuuma vielä skedeemiseen, ja skeittikaupan aukioloistakaan ei ollut tietoa. Joten biitsillä makaamisekshan se meni. Syötiin piknikkiä rannalla ja makoiltiin muuten vaan. Aurinko poltti jälleen todella kuuman tuntuisesti, ihan mielellään oli rasvaamassa itteänsä koko ajan.

Arska jättää jälkensä.

Iltapäivällä päätettiin viimein lähteä sinne Malagaan. Jätettiin auto Plaza Mayorille parkkiin, ja otettiin juna siitä keskustaan. Näin oli paljon kätevämpää, vältettiin Malagan keskustan ruuhkat sekä parkkimaksuihin olis varmaan menny enemmän kuin parin euron junamatkoihin. Kaikin puolin kätevämpää. Japanista löysin Alain dekin katkenneen tilalle, joka sai trukit alleen Marinalla. Marinalle valui pikkuhiljaa jo jengiä skedeemään, ja sessiot lähti siitä sitten käyntiin. Pitkästä aikaa oli tosi nättiä skedee. Viihdyttiin iltaan asti, ja olikin parhaat skedesessiot sitten tosi pitkään aikaan. Illalla ysin jälkeen käytiin vielä kattomassa PLN, jossa oli kanssa jo aika paljon jengiä, jonka jälkeen otettiin juna takasin autolle ja ajeltiin Fugeen.

Marinalla uutta lankkua alle.

Se Senjan mahollisen kämpän jätkä soitteli jossain vaiheessa päivällä että hän on nyt päättänyt lähteä reissuun, että kämppään vois nyt sitte mennä. No me mentiin illalla sinne. Paikalla oli sen kämppis, ja päästiin sisään. Oi oi, ei tarvinu nukkua autossa, mitä luksusta!

Keskiviikkona ei oikeen ollu mitään erikoista ohjelmassa. Aateltiin mennä skedeen, mut kuumuuden takia se piti jättää iltaan. Käytiin Thelman pullapuodissa ja vedin aamupalaks lihiksen kahella nakilla ja jälkkäriks pari riisipiirakkaa munavoilla, ja aiai kun oli hyvää! Ajeltiin sitten ihan muuten vaan hiukan Fungesta etelään, ja löydettiin vähä syrjäsempi ihan jees biitsi, jossa makoiltiin jonkin aikaa. Takasin Fugeen tullessa bongattiin hirvee surffispotti, mentiin kattomaan ja jengi veti siel ihan kympillä. Siinä kohassa heitti tosi hyvänkokosta aaltoa, ja pysty ihan kunnolla surffaamaan. Ois ollu ihan nättiä päästä itekin kokeilemaan..

Joku ihmeen buddhatemppeli vuorella lähellä Benaalia.

Illalla mentiin Benaalin betonille kattelemaan mikä meininki. Siel oli muutamia bmxäilijöitä ja ei oikeen aluks tuntunut että siellä mitään sais aikaseks. Sitten kun siitä lämpes ja ilta viileni, niin johan tuli taas kunnon sessiot. Mukavaa oli skedee taas, kaikenlaista sai viel aikasekskin.

Bäkki creili.

Kuuma oli, skedeen pysty vasta illalla.


Ja vielä videomateriaalia Benaalin betonilta. Illan viimeinen kikka.

Illalla piti mennä vielä Samin pizzeriaan, mutta ei ihan ehitty kun se meni yheltätoista kiinni, joten piti turvautua pyörivään lihaan taas kerran. Se on kyllä aina shwarma ratkaisu.

Torstaina oli aika herätä aikasin ja lähtee ajamaan kohti Valenciaa. Edessä oli 650 kilometrin ajo, yksin. Melkein koko matka on motaria eli autovíaa, eli matkanteko sujui melko joutuisasti. Valitsin kahden stopin taktiikan, eka stintti oli vähän lyhyempi ja keskistintti oli melko pitkä. Tankkasin eka Granadassa ja tokan kerran Alcoyssa. Ennen jälkimmäista varikkopysähdystä bensavalo paloi aika pitkän aikaa, ja jännitys tiivistyi kun huoltista ei vaan tullut vastaan.

Matka sujui ihan ok, neljä kokista piti kuskin hereillä koko matkan, ja vaikka matkaan sattui pieni ajovirhekin, niin matkan kokonaisajaksi muodostui minuutilleen tasan 7 tuntia. Alicanten kohilla vedin vähän pitkäks kun en tajunnut kääntyä Alcoyhin päin vaan vetelin aina Valencian autopistalle asti. No maksamaanhan en aikonut, eikä pieni rantatie kiinnostanut ollenkaan siinä ruuhkassa, niin vedin uukkarin ja palasin vähän matkaa niin että pääsin Alcoyn liittymälle. Tähän tuhrautui ainakin joku parikyt minuuttia.

Näistä voikin jo päätellä, että Espanjan autovíalla liikenne kulkee aika vauhdilla, keskinopeus kun oli melkein 100 km/h. Matka oli rankka, loppumatkasta ei ollu mielessä mikään muu kuin että tulis ny jo se Valencia. Sit se viimein tuli, ja heitin kamat kotiin ja lähin palauttaa autoa lentsikalle. Vihdoin ja viimein oon kotona ja voin mennä nukkumaan omaan sänkyyn. ...tosin huomenna on tentti johon en oo kovin paljon liikaa valmistautunut..