Rasti ruutuun ja nosepressiä kehiin

Oon jo kertaalleen täällä ollessa yrittäny mennä laskemaan, huonolla menestyksellä. Sen jälkeen oon miettiny että kyl sitä pitäs päästä viel kokeilemaan täälläoloaikana miten laskeminen sujuu täällä etelässä.

No viime alkuviikosta mietittiin taas Tuomaksen kanssa että koska mennään laskemaan, ja heitettiin ilmaan että mentäs vaikka heti viikonloppuna. No se kuitenki unohtu, kunnes torstaina illalla ruvettiin tosissaan kelaamaan että miksei vaan lähettäs jonnekkin, kun kuitenkaan viikonloppuna ei tulis tehtyä mitään erikoista. No alko vaan olemaan vähän kiire, pitäs ottaa selvää mihin mentäs, varata kenties jonkinnäkönen kulkupeli, ja majoitustakin olis hyvä vähän etukäteen tsiikailla.

Alunperin mua kiinnosti Sierra Nevada, mutta siellä oli viikonloppuna jonkinsortin naisten maailmankapin skaba, ja olosuhteetkin näytti olevan kehnohkot sielläpäin, rinteistä kun olisi auki ehkä vain noin puolet. No pohjosessa on tosi paljon hiihtokeskuksia Pyreneillä. Meitä myös kiinnosti kääpiövaltio nimeltä Andorra, jossa on himoskompleksi nimeltä Grandvalira, Pyreneiden laajin hiihtokeskusalue. No tehtiin päätös että jos nyt vaan päästään matkaan, ni mennään sinne Andorraan.

Perjantaina aamulla en vielä tienny ollaanko me lähössä vai ei, mut autovaraus oli menny läpi, joten lähtö siitä tuli. Iltapäiväl kun tulin koulusta, pakkasin kamat äkkiä kasaan, ja lähettii samantien lentsikalle hakeen autoa.

Kesäkeli, ja jos vaikka laskemaan pääsis.

Saatii täl kertaa Foorti Focus neljäksi päiväksi hintaan 135e, sisältäen tankillisen bensaa ja ekstravakuutuksen mikä korvaa mm. myös renkaat ja lasit.

Automatka oli pitkä, koska me ei haluttu maksaa autopistasta Barcelonaan. Mentiin sitten pienempää normitietä aina Barcelonaan asti, ja siitä koitettiin löytää oikeeta reittiä sinne Andorraan päin. No ihan helpolla se ei löytyny, mut lopulta kuitenkin. Arveltiin etukäteen että sinne olis matkaa Valenciasta joku reilu 450km, mut mittariin kerty menomatkalla kuitenkin joku reilu kuussataa, hieman ylimäärästä siis.

Lähettiin joskus iltapäivällä viiden aikaan, ja yhen aikaan yöllä alettii lähestyä viimein Andorraa, ja alettiin ettiä yöpaikkaa. Löydettiin se yllättävän helposti, viimisestä kylästä ennen Andorraa, yhden tähden hotelli kohtuuhintaan, 25e yöstä per naama.

Kohti lumihuippuja.

Kohti Pyreneiden suurinta.

Näkymää Andorra La Vellasta.

Röökimainontaa, harvinaista.

Lauantaina oli aikanen herätys. Se on asia mikä ei normaalisti oo tapana onnistua täällä, ei kirveelläkään. Nyt ihme ja kumma oltiin ylhäällä jo puoli kasin aikoihin, ja suunnattiin kohti Andorran rajaa. Rajan ylitys ei ollut erikoinen. Ekalla kertaa kysyttiin passeja, minkä jälkeen niitä ei sitten kysyttykään enää.

Grandvaliran sektori nimeltä El Tarter löytyi helposti päätien varrelta. Mä vuokrasin kamat, ostettii liput, ja hypättii kondoolii. Olin niin innoissani että heikotti.

Wadappa.

Sitten uskomattomasta tuli viimein totta, ja laskettiin. Laskettiin aina niin kauan kun mestat oli auki. Aurinko paistoi, ja elämä hymyili. Välillä tosin lumisade keskeytti sessiot, sillä en omistanut laseja. Kun sitten laskettiin alas ettimään mulle laseja, niin aurinko alkoikin taas paistaa, eli kaikki meni tosi nappiin.

Päivän päätteksi paikat oli aika hyvin jumissa. Oon ennenkin todennut että lautailu oudokseltaan rasittaa outoja lihaksia, ja taas oli illalla niska ja kaula siinä kunnossa ettei jaksanut oikein päätä kannatella. Illalla käytii viel uudestaa Andorran keskustas, mut oltii sen verran myöhään, et kaikki kaupat meni just kiinni. Andorras on sairas shoppailukeskusta, minne moni menee pelkästään päivän reissulle shoppailemaan. Verottomana alueena suosittuja tuotteita on alkoholi, tupakka, parfyymit ja elektroniikka. Lisäksi tietenkin skimba- sekä lumilautailutuotteita myyviä liikkeitä on enemmän kuin tarpeeksi; melkein joka toinen liike on jonkin sortin talviurheiluvälinekauppa.

Toinen laskupäivä eli sunnuntai otettiin iisimmin. Heräiltiin vähän myöhemmin, ja rinteessä oltiin kahentoista aikoihin. Mentiin kokeilemaan toisia sektoreita, mm. Pas de la Casaa. Ilma oli huomattavasti huonompi mitä lauantaina, mutta satuttiinpa saamaan hissiliput halvalla tyypeiltä jotka lähti juuri sen takia pois rinteestä. Lasitkin oli pakko ostaa, sillä ilman niitä en olis tehny siel mäessä yhtään mitään. Laskupäivä ei lähtenyt käyntiin parhailla mahollisilla fiiliksillä, ja lisäksi ekan laskun jälkeen mun pohje sanoi ettei pysty enää laskemaan, niin paljon siihen koski edellisen päivän rasituksen jälkeen. Onneks se siitä kuitenkin vertyi vielä pelikuntoon.

Muutamien laskujen, jälkeen pidettiin paussia alhaalla, ja kelattiin että miten jatketaan. Oltiin jo melkeen luovuttamassa, mutta päätettiin silti vielä yrittää, ja se kyllä kannatti. Löydettiin pieni parkki, jota jäätii hetkeks hinkkailemaan. Se nostatti fiilikset kummasti, ja lumisadekin laantui. Siitä sitten vielä jatkettiin joillakin pitkillä laskuilla, ja päivä rupeskin oleen pulkassa. "Sepon ja Ismon offareitakin" tuli koluttua muutamaan otteeseen.

Nosepressiä.

Jotaa pientä kikkailua pressiin, ja rumat pannut.

Maanantaina käytiin vielä Andorrassa vähän shoppailemassa, ja sitten lähettii paluumatkalle kohti Valenciaa. Alkumatkasta oli uskomattomia maisemia, mutta joku on keksinyt ettei maisemia saa millään vangittua kameralle samanlaisina miltä ne livenä näyttää. Varsinkaan autosta ei oo mitään mahiksia saada mitään kuvia. Stopattiinkin sitten yhteen hienoon mestaan, josta kuva alla. Aurinko paistoi, ilma oli lämmin, oli tosi rauhallista, tuoksui jopa vähän metsä. Oi nättii.

Askel tuntemattomuuteen.

Matkalla törmättiin myös eräässä pienessä aavekylässä huvittavaan näkyyn jollasta ei ookaan ennen osunu kohalle, mahtoko olla myös viiminen kerta, voipi olla.

En oo ennen nähny.