Mikä alkaa, loppuu

Nyt on tultu siihen pisteeseen, että Suomenlomani päättyi ja on aika palata takaisin kotiin Espanjan Valenciaan jatkamaan yltiöahkeraa opiskelua, sekä muita oheistoimintoja siinä sivussa. Ei tunnu yhtään että olisin sinne menossa takaisin. En tiedä mistä johtuu, mutta ei tosiaan tunnu siltä. Kun tulin Suomeen, niin se ei tuntunut kovin oudolta, kuten odotinkin. Vois johtua siitä että oon jo kerran aiemmin kokenu kulttuurishokin palattuani Espanjasta, joten osasin jo sopeutumisen ja tiesin mitä odottaa.

Nyt on hauska mennä takaisin Valenciaan, koska tietää mitä siellä on, ja voi oikeastaan aloittaa uuden reissun, kaiken niinkuin alusta. Ja nyt kun on katellut kulunutta syksyä taaksepäin, osaa sen perusteella varautua, että ottaa kaiken mahdollisen irti, vielä kun se on mahdollista. Vuosi on pitkä aika etukäteen ajateltuna, mutta taaksepäin katsottuna se on aina todella lyhyt. Pitää siis pitää huoli siitä ettei jää liian monta asiaa sellai että niitä harmittelee jälkeenpäin miksi ne jäi tekemättä. Uskon että tuleva kevät on antoisa. Olis se ollu tosi ankeeta tulla sieltä nyt jo kokonaan pois, takas tänne kuraseen Suomeen.

Tosiaan, sen jälkeen kun kävin Helsingissä, aloin nimittää Suomea kuraseks paikaks, ja sitä se mun mielestä onkin, näin syyskelien aikaan ainakin. Helsingis oli kiva käydä, nyt kun sen näkee niin eri silmin kuin ennen. Ennen se oli lähes mahdoton ottaa millään tavalla haltuun valtavan ihmismäärän takia, nyt se tuntui juuri ihmisten takia mukavammalta ja kotoisammalta kuin ennen. Siellä jopa tuntu että siellä olis mahollista viihtyä, ja tällä hetkellä ajatus asumisesta Helsingissä ei kuulosta niin mahdottomalta mitä se oli esim. pari vuotta sitten kun hain kouluun Tampereelle, vaan sen takia etten halunnu pääkaupunkiseudulle.

Torstaina on mercadotecnian tentti, ja kolmen viikon loman aikana en tehnyt koulun eteen yhtään mitään. Aikaa kyllä oli, mutta ei vaan huvittanut yhtään. Minkäs siinä sitte tekee. Ei yhtää mitää.

Pahan päivän varalle, jos oikein ikävä iskee..