Se kämpän haku

Pakko kirjottaa asunnon hausta, se kun oli aikamoinen projekti.

Asunnon haku oli siis ensimmäinen asia mikä oli mielessä kun tänne tulin. Olin varannu muitten matkakertomusten perusteella hostellin kahdeks yöks, koska mul oli käsitys että huoneita on tarjolla paljon, ja joku paikka on helppo saada, suht nopeastikin. No aloin hakea kämppää heti saapumistani seuraavana päivänä. Ensin prepaidliittymä jostain Estancosta (paikallinen röökiä myyvä kioski), ja sitte soittelemaan ilmotuksiin mitä oli tiettyjen katujen tolpat ja seinät täynnä. Vähän jännitti ekat soitot, piti hokea mielessä varsinkin avausfraasia moneen kertaan ennenkuin uskalsi soittaa. "Hola, soy Markus y llamo por la habitacion de alquilar..todavia está disponible?" Jotain tohon tyyliin päädyin sönköttämään, ja heti tais olla sellasia mitkä oli jo menny, mut sit aika pian sain jopa sovittua heti yhen näytön. Taisin saada illemmallekin muutamia aikoja sovittua, mut sit lähin samantien suunnistamaan metron kanssa mestaan mis olis eka kämppänäyttö.
Perille löysin suht helposti, ja se kaveri tuli viel noutamaan mut metropysäkiltä, ni ei ollu ongelmia. Kämppä oli suht ok, aika monta huonetta, pari oli vapaana. Vuokra ois ollu jotain vähä alle 200e, mut jotenki pisti silmään ku se kämppä oli tosi tyhjä ja kolkko. Ja kun se oli eka kämppä mitä olin kattomassa, ei mul ollu viel aavistustakaan et millasia nää kämpät yleensä on täälä. Jälkeenpäin ajateltuna se oli jopa tosi hyvä asunto. Mut en siin sit uskaltanu mitää viel luvata sille marokkolaiselle tyypille joka sitä mulle näytti. Sovittiin että soitan myöhemmin jos kiinnostaa. No en tietenkään sitte soittanu, ei se ny nii paljoo kiinnostanu.

Sitten seuraavat kolme vuorokautta mun mielessä ei liikkunut mitään muuta kuin asunto-ilmoitukset, kymmenet ja taas kymmenet puhelinsoitot, kartan syynääminen kun yritti etsiä katujen nimiä mitä joku epäselvästi puhelimessa sönkötti ja kartalla olevien mestojen paikantaminen vielä oikean talonumeron ja ovinumeron kera. Sitä oppi ainakin sen verran, että kun soitti ja kysy osotetta, ni kysy niin kauan lähellä olevia mestoja et pysty paikantamaan sen jo siinä vaiheessa kartalta. Kävi meinaan niinkin, että joku sano kadun nimen, ja sit sanoo vaan et ok, ja kirjottaa sen ylös sellai miten luulee et se voitas ehkä kirjottaa. Sitten kun sulkee puhelimen ja alkaa ettiä katua, ni ei oo harmainta hajuakaan misä se vois olla, ja todennäköisyys sen löytämiseen on aika pieni..

Kämpät oli suurin osa tosi surkeita. Jotenkin mulla oli käsitys että espanjalaiset asunnot on usein jopa hienompia kuin suomalaiset, mutta mutta...tää käsitys romahti totaalisesti! Asunnot oli iha hirveitä suurin osa. Varsinki keittiöt jostain ajalta ennen apinoiden planeettaa.. Ja aluks oli varaa sanoa ettei halua vuokrata kyseistä, mutta sitten sitä alko oleen vähän pakko sanoa aina että joo kyllä kiinnostaa. No sit siel oli yleensä nimilista johon sai kirjottaa nimen ja puhelinnumeron, ja lupasivat aina että soitetaan huomenna jos me valitaan sut..no yhtään soittoa ei koskaan tullut, mikä oli hyvin arvattavissa, nimiä kun saatto olla kymmeniä. Aika moni muukin hakee asuntoa just tähän aikaan syksystä.

Paras oli kyllä ylivoimaisesti se, kun soitin yhteen ilmoitukseen, ja menin sitte kattomaan kämppää..No sielt avas joku tosi nuorehkon näkönen poika, joku about 16 vuotias, vähän kiinalaisen näkönen tyyppi, ja esitteli sitten asunnon: "Tässä on tää vapaa huone, tääl on olkkari, täs on mun huone... täällä on keittiö... ja tossa on mun vanhempien huone!" "Anteeks mitä, asuuks sun vanhempas täällä?" "Joo, mut ei ne oo päivisin kotona ku ne on koko päivän töissä, voit olla ihan rauhassa täällä." "No joo ok... mä soittelen jos mua kiinnostaa!" No en soittanu, mut mikä surkuhupaisinta, jouduin oikeesti jopa tosissani miettimään tota vaihtoehtoa!

Kahden päivän jälkeen mulla oli molemmissa kantapäissä rakot ja käveleminen sattui jalkoihin. No sen pysty unohtaa ku oli vaan ajattelematta sitä. Mut kolmantena päivänä jotenki aloin ajatteleen et ei täst oikeen tuu mitään, mahdanko löytää sitä kämppää ollenkaan, ja päätin että jos ei kerran löydy, ni sitte ei löydy, asutaan hostellissa sitten, makso mitä makso. Halusin vaan rentoutuu ja unohtaa stressin asunnosta, koska en ollu tehny Valenciassa melkeen mitään muuta ku vaan kuluttanu kaiken ajan asunnon hankkimiseen. No siinä kolmannen päivän iltapäivällä, noin 15 asunnon näytön jälkeen, mul ei ollu enää sovittuna yhtään näyttöä, ja aattelin et jatkan rennommalla aikataululla tästä eteenpäin ja en jaksa enää. Siin alko jo oleen fyysisestikin aika loppu. No sitten joku soitti mulle, ja kysy et olin soittanu, etsinkö asuntoa. No sanoin että etin joo vieläkin. No se kysy et haluunko tulla kattomaan, ja sanoin että joo mä tuun. Sit lähin tänne rannalle päin, ja kun saavuin asunnolle, kävi ilmi että oli kolme huonetta vapaana, joista kahteen otetaan vuokralainen, ja mun ei tarttenu ku sanoa että haluan vuokrata huoneen, ni huone on mun. No siinä vaiheessa ei tarvinu enää miettiä mitään, sanoin vaan että joo haluan ton huoneen ilman muuta! Ja se oli siinä sitten. Saman tien tuli meksikolainen vaihtari Julio kattomaan huonetta ja päätti myös jäädä. Näin päättyi kolmen päivän ajojahti, ja oli vihdoin aikaa muullekkin. Huh!

Niin ja varmaan kiinnostaa joitakin että voiko tänne tulla käymään? Tilanne on tosiaan se, et kun ei oo koko kämppää omana, ni mitään espanjanriehujaisija en kykene tarjoamaan edellisten vuosien tyyliin... mutta tääl on yks pieni huone kokonaan tyhjänä, ja vuokranantaja nimenomaan sano, että se jätetään vierashuoneeksi, että mun tai Julion kaverit voi tulla sinne yöksi! Siel on tosin vain yksi pieni yhden hengen sänky. Ja pitää ottaa huomioon että tuo kolumbialaispariskunta käy töissä, et mitään hillittömiä bileitä ei voi pitää. Ne on kyl tosi mukavia, ja ottaa varmasti vieraat mielellään vastaan. Mut hirveetä lössiä tohon kämppään ei kyl kerrallaan mahdu.

Täs on mun kämpän olkkari.

Täsä sit se mun huone. Aika köyhää on, pitää sisustaa viel hiukan..

Näkymä iltasella mun huoneen ikkunasta.

Näkymä mun huoneen toisesta ikkunasta.