Touri pakettiin

Tänkertanen reitti. Iso kokonaiskilometrimäärä (2800km) johtuu kaupunki- ynnä muista piuhoista joita vedettiin aika runsaasti. Suoriltaan toi reitti tekis ehkä reilun kaks tuhatta.

La 9.12.

Lauantaipäivä oli taas ihan pakko aloittaa Thelman pullapuodista, vielä kun oli mahollista saada riisipiirakoita munavoilla. Kaffela oli täynnä taas suomalaisia, lähinnä eläkeläisiä. Riisipiirakat, korvapuustit, reissumiehet ynnä muut herkut teki kauppansa aikamoisella vauhdilla. Välillä joku teki tilauksia joulusapuskoista: Rosollia, porkkana-, peruna- ja lanttulaatikkoa... Ei sieltä mielellään poies lähteny, mut muutaman piirakkasatsin jälkeen piti taas tehä tilaa muille ja astua ulos takaisin Espanjaan.

Sitten oli aika jättää viimein Funkku. Lähettiin Benalmadenaan. Halusin et käydää tsekkaa Puerto Marina, huvivenesatama kon kävelykuja ym. Oli kyl ihan siistiä. Kannattaa käydä sitä kautta jos pyörii Benaalissa. Sielt nähtii taas kondoolihissi joka menee viereisen vuoren huipulle. Samainen joka viime kerralla nähtiin lähes päivittäin junasta, ja aina sanottiin: "Tonne pitää mennä!". Mutta ei taidettu sitten koskaan mennä... ei edes takastulomatkalla.. No mepäs oltiinkin paljon aikaansaavempia, ja päätettiin samantien että mehän muuten mennään! Ja sitten me mentiin. Ja sitä ei tarvinu katua. 800m korkea vuori avas tosi makeet näkymät yli Costa del Solin. Kabiinimatka oli melko pitkä, ja eestaas piti maksaa 12e. Mut kyl se hinta-laatusuhteellaan jopa voitti ehkä Gibraltarinkin, vaikkei siel apinoita ollukaan.

Puerto Marinassa ei köyhät soutele.

Tuttu Benaali-kyltti, illalla hienompi valaistuna.

Teleférico.

Tuomaskin hiljentyy näitten päräyttävien maisemien äärellä.

Mä kuvaamassa edellistä kuvaa.

Edelleen päräyttävää, Riku Rantalaa ja kumppaneita sujuvasti lainaten.

Kaapeliauto viel kertaalleen.

Penaalin vuorilta jatkettiin Malagaan. Sitten koitti yks reissun kivoimmista ohjelmista, meinaan skedesessiot! Kun kerran olin ottanu skeitinkin mukaan ihan vaan varoiks, ni nyt oli aika vaihtaa kengät ja pöksyt ja mennä testaamaan niitä kuuluisia rantareilejä. No paiskoin niihin sitten ihan vaan molemmat boordit, ja se riitti, en lähteny mitää siin repimään enempää. Sattumalta just samaan aikaan spotille tuli myös joukko ruottalaisia rullaajia. Yhen niistä muistan nähneeni myös viime kerralla Malagassa. Juttelin sitten oisko se ollu Peterin kanssa, joka on opiskelemassa Malagassa, ja hän kerto että Malagan seudulla on tällä hetkellä ainakin Pirkka ja Sami (Miettinen kai). Ja että Hene on armeijassa ja siks ei pääse tuleen tänne. Ja Veksusta ei tiä onko se tulossa. Ja Henelle lähetti myös terveisiä, että jos nyt vaikka joku sattuu lukemaan kuka Heneä näkee niin voi välittää terveiset perille. Hajoo vaan aamuihis Hene, missä ikinä sitten ootkaan! Ja Ville kans!

Perusboodi.

Ja viel toiselta puolelta sama. Svedut taustalla.

Tuomaskin pääsi siinä sitten skeittauksen makuun parkkiksella, ja yllätti kyllä mut otteillaan. Siitä meinas jopa tulla jotain.

Viel sen verran piti poiketa Malagan keskustassa, että syötäs jotaan. Malagas oli tosi siistit jouluvalot, hienommat mitä oon missään Suomessa nähny. Suomes ne on aika kälysiä verrattuna näihin mitä tääl on. Ja sitten Plaza de la Marinalla oli luistelurata! Ja se oli oikeen oikeata jäätä. Se oli aika hauskaa kateltavaa kun paikalliset skidit "luisteli". Suurin osa könys laitaa pitkin, ja loput käveli sitten ilman tukea siinä keskemmällä. Luistelukin on asia mitä en ainakaan ite osaa ajatella et se olis mitenkään erikoista, mut täälläpäin ei turhan paljon jääkenttiä oo, joten jos joku osaa luistella ni se on iso ihme.

Lätkäkaukalo Marinalla.

Oli sen verran huvittava näky et oli pakko kuvata.. huomatkaa "luistimet", sekä tietty tän jäbän varustus. Vuokraluistimiahen ne tietty oli, eihän kukaan täällä omista luistimia.

Kävelykatu Malagan keskustassa oli täynnä ihmisiä, ja illan hämärtyessä sinne alko myös asettua tosi paljon katutaiteilijoita. Oli kaikennäköstä vääntäjää, perus patsastyypeistä aina esiintyviin taiteiloihin ja playback-inkkareihin asti. Oli kyl niin siistiä kun ihmiset oli liikenteessä, ja oli paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Se mikä valenciasta juuri puuttuu on tällainen pääkatu, ja se on suuri pena, eli harmi. Siellä oli mukava vaan kävellä ja ihmetellä.

Malava centro.

Vielä Malagassakin kohdattiin Funkku-syndroomaa, eli kun mentiin ravintolaan syömään, niin ainoot muut asiakkaat ketkä sinne tuli, oli suomalaisia. Tätä ei niin kovin usein tapahdu muualla kuin Aurinkorannikolla. No Valenciassakin se on kyllä mahdollista, mut on kyl isommat kertoimet.

Sit me illan jo tultua lähettii ajeleen kohti Almeríaa. Seuraavana päivänä eli sunnuntaina olis jo päätettävä koko reissukin. Illaks päästii sit Almeríaan, ja kurvailtiin keskustassa. Keskusta näytti aluks ihan ok:lta, mut sit eksyttiin niin kamalaan gettoon, et maku suussa muuttui. Siellä raunioiden keskellä joku vielä asuikin, toinen lämmitteli nuotiolla, toiset jossain trukkilavoista ja pellistä kyhätyssä majassa. Niin muuttui vaan glorious Costa del Sol karuun Almeríaan.

Edessä oli reissun viiminen yö, ja autossahan se tietenkin oltiin, kaks yötä putkeen hostellissa oli jo liian bling blingiä. Vaikka takana oli jo monen yöpaikan metsästys, niin tällä kertaa sen löytyminen tuntui olevan kaikista vaikeinta. Uni puski silmiin eikä yhtään enää kiinnostanut ajaa ympäri ties mitä alueita. Lopulta oltiin jossain 8km keskustasta, ja päädyttiin kääntyyn takasin keskustaan. Sitä paikkaa ei vaan simppelisti löytyny, kuulostaa se kuinka halpolta tahansa, mut meille se ei jostain syystä sitä ollu. No lopulta kuitenkin asetuttiin sivukadun päähän kukkulan huipulle, ja päästii nukkuun. Nyt oli vaan pakko repiä espanjan sanomista muutama sivu ja tummentaa niillä tienpuoleiset ikkunat, muuten olis viereen ajamalla voinu pällistellä meitä.

Su 10.12.

Vikan päivän ohjelma oli kotiin ajaminen, kuitenkin sitä ennen haluttiin käydä "Minihollywoodissa", josta matkaoppaamme kertoi. Se sijaitsee parikymmentä kilsaa Almeríasta pohjoseen, missä maisema on todella karua vuoristoa, ja hieman muistuttaa Arizonan aavikkomaisemia. Siitä syystä siellä on 60 ja 70-luvulla kuvattu useita länkkäreitä, myös oikeen isoja Clint Eastwoodin ja muitten kuuluisien leffoja. Leffatehtailu on jättänyt jälkeensä muutamia "Villin Lännen" kylälavasteita. Ja isoin niistä on nimenny ittensä Minihollywoodiksi.

Päätettiin sitte entrata siihen isoimpaan, mutta hinnat mitä piti maksaa sai meijät kyl heittän kärrynpyörää. Vaikka arvattiin että teemapuisto ei missään nimessä olisi sen hinnan väärti, niin piti se silti nähdä, kun kerran siellä oltiin. Sitä kun ei koskaan tiedä koska tulee seuraava mahdollisuus.

Vaild vaild vest.

Puistossa oli sitten pieni länkkärikylä sheriffin officeineen, hirsipuineen ja saluunoineen. Lisäksi samaan puistoon kuului eläintarha, miks ihmeessä?! Eihän se liity mitenkään aiheeseen. Se oli vielä paljon laajempi ja ehkä jopa melkein mielenkiintosempi kuin itse villin lännen jutut.

Otus, joka oli ehkä vähän mökkihöperö.

Meikä ottaa lunkisti, vaik on sheriffi perässä.

Puiston paras anti oli kuitenkin ravintola, jossa oli seisova pöytä kaikkine herkkuineen. Siellä meninkin sitten hetki kun yritettii ottaa takasin sitä kallista sisäänpääsymaksua.

Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että piti oikeasti lähteä kotia kohti, kohti Valenciaa. Aika, jota reissun alussa tuntui olevan reilusti liikaakin, olikin yhtäkkiä mennyt, ja kun motari oli vielä tukkeessa, alkoi jopa tuleen pieni hoppu. Auton palautus oli yhteentoista mennessä illalla, ja matkalla vuokrafirmasta vielä soitettiin että ne sulkeekin jo kymmeneltä. No mut sen jälkeen palautus piti vaan tehä lentokentän parkkikselle. Auto piti palauttaa tankki tyhjänä, ja aika kuivaks se oli menossakin. Oli vaan hankala arvioida miten piti tankata, kun ei ollut tarkkaa tietoa kulutuksesta sekä paljonko matkaa oli jäljellä. No bensavalo sytty sitten joku kolkyt kilsaa ennen Valenciaa, eihän siin vaihees enää voinu tankille mennä. Loppumatka ajeltiin sitten jännityksessä että kuinka käy. Tasan kympiltä oltiin vuokrafirman pihassa, mutta se oli jo niin pimeenä kuin vain voi olla, tietenkin. No sitten vaan jatkettiin lentsikalle, ja ilman ongelmia saatiin auto parkkiin ja avaimet tiputettiin vuokrafirman autoon, jossa oli ikkuna raollaan. Tosi hyvä systeemi joo..

Sitten vaan jonotettiin taksi himaan. Takana oli kymmenen päivää, 6 yötä autossa ja 2800 kilometriä mittarissa. Tuli nähtyä tosi paljon erilaisia kaupunkeja ja maisemia, ja koettua taas kaikenlaista uutta. Suosittelen ehdottomasti auton vuokraamista tällaisiin reissuihin, oli porukkaa sitten enemmän tai vähemmän. Autolla on kätevintä liikkua, reitin ja kohteet voi valita itse, ja helpompi pysähdellä kun siltä tuntuu. Kaupungeissa se ei tietenkään ole mitään herkkua, mutta siihenkin tottuu, ja ainakin parkkihalleista löytyy yleensä parkkipaikka.

Oon tosi tyytyväinen että oon saanu nähä paljon Espanjaa, mutta paljon on tietty vielä näkemättäkin. Ainakin vasen ylämummo pitäs vielä käydä kattomassa, eli La Coruñan seutu Luoteis-Espanjassa. Ja Madridikin jää keväälle, kun en oo sielläkään vielä saanu käytyä.

Hyvin valaistu linnake jossain päin Espanjaa. Stopattiin ainoastaan valokuvan takia.

Vihdoin oon saanu referoitua roudtripin jotenkuten kokonaan. Vaikka paljon jäi vielä dokumentoimattakin. Unohdin esimerkiksi sen, kun mentiin johonki punttikselle vaan sen takia että päästäs suihkuun. Maksettiin kertamaksu, käveltiin läpi hienhajuisen kuntosalin pukkariin, suihkuteltiin, ja käveltiin ulos. Bodarit katto ihmeissään, mutta minkäs teet kun on pakko vaan päästä suihkuun, keinolla millä hyvänsä. Se on kun elää autossa näin talviaikaan.

Autoilu Espanjassa on erilaista mitä ajattelin etukäteen. Ennakkoluulin että kaupungeissa olisi lähes mahdotonta ajaa, mutta se luonnistuu kuitenkin jotenkuten, tosin tiettyjen kohteiden saavuttaminen sekä parkkipaikan löytäminen voi olla aika työlästä. Ja matka-ajoon liittyen ollaan nähty kuinka mahtava on Espanjan tieverkosto. Suomen motariverkosto on tosi säälittävä verrattuna Espanjan vastaavaan. Täällä moottoriteitä on todella paljon ja koko ajan rakennetaan lisää. Motareista Autovíat on ilmasia, sitten on myös maksullisia Autopistoja, jotka pystyy kyllä lähes aina kiertämään ajamalla vastaavaa vanhaa tietä. Tällä reissulla maksettiin kaks kertaa muutama euro, ja nekin olis voitu välttää jos olis vaan ollu vähän skarpimpana. Teiden kunto on yleisesti hyvä, ei oo sellasia nastojen kuluttamia uria eikä routavaurioita mitä Suomen teillä.

Maasto Espanjassa on hyvin vaihtelevaa, ja motareillakin ajaminen on yleensä paljon mielenkiintosempaa mihin on Suomessa tottunu. Korvat paukkuu vähän väliä korkeuserojen takia, ja monennäköstä maisemaa on tarjolla. Ajovalojen käyttö on hieman poikkeavaa totutusta 24/7 valopakosta. Tunneleissa valot pitäisi aina sytyttää, mutta tunnelin jälkeen tulee liikennemerkki joka kehoittaa harkitsemaan uudemman kerran että onko valot tarpeen vai ei, riippuen tietenkin vuorokaudenajasta ja säätilasta. Aika tyhmä systeemi mun mielestä, ajovalot kun ilmaisee keskellä kirkkainta päivääkin niin selkeästi että auto on liikkeessä. Sitten motareilla täällä on sellanen fiksu tapa, että jos autojonon vauhti hidastuu radikaalisti tai pysähtyy, niin takaatulevia varoitetaan siitä hätävilkuilla. Siten signaali kulkee taaksepäin autosta toiseen takaatuleville. Osaa nää sentään jotain tehä fiksusti.

Noniin, eiköhän tää oo jo täsä.