maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Tour d spaña - osa II - Sur

Pe 1.12.

Perjantaina pakattiin Tuomaksen kanssa reput ja lähettii toteuttaan suunnitelmien mukaista Etelä-Espanjan roadtrippiä. Lähettiin sitten lopulta vaan kahestaan matkaan, kun Rami sairastui eikä saatu sitten ketään muutakaan lähtemään. No alkuun tuntu vähän tyhmältä lähteä kahestaan isohkolla autolla liikenteeseen, ku ei me kamaakaan ihan hirveesti mukaan otettu. Auto oli tällä kertaa Peugeot Partner, tollanen Berlingon kaltainen korkeakattoinen tila-auto, joka osottautui jatkossa kaikinpuolin ihan oivaksi menopeliksi, vaikka tosin ajoasento tuntui mun mielestä aluksi vähän oudolta, paikat oli kipeenä jo kahen tunnin ajon jälkeen.

Ei siinä sitten muuta kuin noudettiin auto puolenpäivän jälkeen lentokentältä, jo hyväksi todetusta firmasta nimeltä Auriga. Sitten otettiin suuntimat kohti Sevillaa, välietappina Albacete ja Cordoba. Albacetessa stopattiin tavaratalo Carrefouriin hakemaan makuupussit, suunnitelmissa kun oli viettää ainakin muutama ellei useampikin yö autossa. Löydettiinkin molemmille pussit, 15 ja 25 euron, eli noin yhden hostelliyön hintaan. Pussit oli edullisia ja ajoivat hyvin asiansa näissä Espanjan öissä, jolloin lämpötila laskee jonnekin kymmenen asteen korville tai jopa allekin.

Eka päivä meni ajellessa Sevillaan. Saavuttiin sinne illalla ja alettiin ettiä keskustaa. No siinä se ilta sitten menikin. Heitettiin lenkkiä tuntikausia ja etittiin sitä keskustaa. No siinä matkalla nähtiin jonkin verran sitä kaupunkia, ja näin mm. sillan jonka olen halunnut jo pitkään nähdä! Oon nähny kyseisestä sillasta joskus kuvan netissä, ja tiesin että se on Espanjassa, mutta en tiennyt että se onkin Sevillassa. Pääsin sitten ikuistamaan sen komeassa öisessä valaistuksessa, ja nyt voin jakaa näyn myös täällä kaikille lukijoille, aikun kivaa.

Haaveesta tuli totta, Puente de Alamillo.

Lisää öistä Sevillaa.

Toinen silta, mää tykkään näistä yökuvista niin pal.

Sitten tuli aika ettiä yöpaikka. Siis paikka missä voisi nukkua autossa. Saattaa kuulostaa simppeliltä, mutta kävi ilmi että se on kaikkea muuta.. sitä kun ei viitti kovin keskustaan jäädä, ei oo kivaa jos ohi kävelee paljon ihmisiä jotka näkee autoon sisälle. Eikä sitä voi ihan koskelle ei mitäänkään jäädä, eikä vilkkaiden teiden varsille. Me ei myöskään haluttu herätä mistään keskeltä markkinoita, eikä siihen että autoa hinataan taikka sakot on tuulilasissa tms.. että siinä sitä sitten olikin hommaa. Ajeltiin ekana ulos keskustasta jonnekin syrjäkyliin. Siellä sitten alettiin katteleen paikkoja missä vois yön yli olla. Siinä kun oltiin jo aikamme pyöritty siellä keskustassa niin alko jo olla rankkaa kun ei sitä yöpaikkaa tahtonu millään löytyä. Kello alko jo oleen jotain kolme, ja sitten päädyttiin vihdoin ja viimein jonkun pienen syrjäkylän sivukadulle parkkiin. Paikka oli hyvä, saatiin rauhassa nukkua, ohi ei kulkenut juuri muita kuin partioiva poliisi. Niin ja nukkuminen tapahtui tosiaan automme takaosassa siten että takapenkit nostettiin pystyyn. Tavaratilasta tuli siten niin iso, että siellä mahtui makaamaan, jalat koukussa tosin. Jalat sai suoraksi kun ne nosti penkkien päälle ylös. Tämä oli kuitenkin aika luksusta verrattuna esim. etupenkeillä nukkumiseen laskemalla selkänoja alas. Siinä ekan yön jälkeen tuntuikin että oli tullut nukuttua paras yö henkilöautossa ikinä.

Auton takana oli hyvät tilat kahelle.

La 2.12.

Nukuttiin pitkään ja herättiin sateeseen. Koko seuraava päivä satoi, joten ei saatu juurikaan mitään aikaseksi. Ekana etittiin "uimahallia" aika pitkään, jollasia piti olla karttojen ja muidenkin lähteiden mukaan muutamiakin, mutta tulokset oli aika säälittävät.. yksi "uimahalli" oli joku uimakoulu. Toinen oli myös olemassa, mutta se oli yksityinen, eli sinne ei ollut asiaa. Tämä siis sen takia, että eläteltiin toiveita suihkuun pääsystä.. No, se jäi lopulta vain haaveeksi. Illalla käveltiin keskustassa joka me viimein löydettiin, käytiin syömässä ja muuta, sekä lopulta tapettiin aikaa menemällä kattomaan uusin Bondi, Casino Royale. Elokuvasta meni jonkinverran ohi, mutta äksöni on äksöniä, sitä ei dubbauskaan pääse pilaamaan. Elokuva loppui enemmän tai vähemmän osuvasti repliikkiin: "Me llamo Bond, James Bond".

Sit mentiinkin taas ettimään yöpaikkaa, ja jälleen aikamoisen rundin jälkeen jäätiin jonnekin pikkukylään taas nukkumaan. Yöllä oli melkosen vilpoisaa, ja pitikin monesti sulkeutua kokonaan makuupussin sisälle jotta pysyi lämpimänä. Jälleen yöpaikan valinta onnistui ja saatiin nukkua ja herätä rauhassa. Seuraavana aamuna paistoikin mukavasti aurinko, ja oli aika lähteä turistikierrokselle.

Su 3.12.

Sunnuntaipäivä menikin turisteillessa. Käytiin kattomassa Alcazarin linnake/puutarha, mikä oli tosi nätti paikka. Puutarha oli tosi laaja ja siel oli mm. puistolabyrintti. Puistokompleksi taitaa olla todellinen turistirysä, sillä sinne on sisääntulossakin samanlaiset portit kuin metroon mentäessä, sekä kävellään metallinpaljastimien läpi. Yllätys oli että opiskelijoina päästiin sisään ilmatteeks.

Alcazarin puutarhaa.

Juurakkoja on pieniä, ja sitten vähän isompia.

Rehuja. Kukkei.

Kyyl häikii, miinnes sitä seuraavakss..?

Alcazarin vieressä on toinen pääturistikohteista, katedraali (Catedral de Santa María de la Sede). Se on yksi maailman suurimmista kirkoista, ja se todella oli valtava. Sisällä oli mm. Kolumbuksen hautamonumentti, jossa ei tosin ole edes välttämäti hänen jäännöksiään sisällä, mutta mitäpä siitä. Sitä kokoa on vaikea kuvailla, mutta iso se oli... Sitten siinä samassa kompleksissa on Giralda, sellanen torni mihin pääsi kiipeemään ylös. Sieltä näky sitten siistit maisemat yli koko Sevillan. Ja jälleen yllätti kun tähänkin turistikohteeseen päästiin ilmatteeks sisälle, kun sattu olemaan sunnuntai. Yleensä kun turistia on tapana viedä niin paljon kuin mahdollista.

Touristit kun menee kattoon nähtävyyksiä, niin toiset yrittää saada jotaan syödäkseen (tai juodakseen..)

Katedraali oli iso, ei saanu oikeen mahdutettua kuviin.

Näitten jälkeen käppäiltiin vielä todella hankalasti hahmotettavassa vanhassa kaupungissa, ja käytiin kattomas viel yks "nähtävyys", Plaza de España. Sitte alko jo hämärtää ja me alettiin tuntea että oltiin saatu jo ihan tarpeeks Sevillaa. Painettiin siis kaasua ja napattiin suunnat etelään päin kohti Jereziä. Mietittiin että vois testata jotain maantiehostellia, mutta sellaista sopivaa ei nyt sitten tullutkaan vastaan, ja jatkettiin Jerezin keskustaan asti. Jälleen oli edessä vaikea tehtävä, kartalle pääseminen. Ja jonkinlaiseen majapaikkaa piti jo päästä yöksi, lähinnä sen suihkuttelun takia.. alko jo sukka- ynnä muutkin hiet olemaan sitä luokkaa. No tietenkin taas päti vanha sääntö: Kaikkea on aina tarjolla silloin kun et sitä tarvi, mutta silloin kun tarvit ja oikein alat ettimään, ni et varmana löydä. No sitten otettiin meijän matkaoppaan eli Lonely Planet -kirjan avulla suuntia mahdolliseen low budget -majotukseen, ja siellä suunnalla sitten oli muutamia muitakin majataloja. Eka mistä kysyttiin oli täynnä, mutta tokasta saatiin huone kolmeen viiteen, eli suht edullisestikin vielä. Kyl maistu suihku ja sänky. Huoneessa oli vielä ilmastointikin minkä sai puhaltamaan lämmintä, tosin aamulla suuta kuivas kovin, johtuko sitten siitä ilmastoinnista, tiiä sitä sitten.

Seuraavana päivänä meitä odottikin mukava yllätys...

Jatkuu...

Ei kommentteja: